Väestönkasvu - elämän ydinkysymys

Väestönkasvu - elämän ydinkysymys

Eli paljonko meitä tänne vielä mahtuu ennen rajan saavuttamista vai olemmeko jo saavuttaneet tuon rajan?

Paljon ihmisiä

Helsingin sanomissa (6.9.2011) Tiede-osion otsikoksi oli painettu ''7. miljardis ihminen'' (artikkelin oli koonnut toimittaja Timo Paukku). Maapallolla tulisi olemaan yli seitsemänmiljardia ihmistä vuoden 2011 lokakuun loppuun mennessä. Artikkelin mukaan ei pystyttäisi sanomaan, kuka on tuo 7. miljardis, koska sekunnissa syntyy keskimäärin neljä lasta. Muun muassa YK:n väestötoimistosta sekä The Economist -lehdestä peräisin olevat tiedot kuvaajissa ja diagrammeissa osoittavat väestönkasvun räjähdysmäisen kasvun alkaen 1800-luvun teollistumisesta. Samalla kyseinen artikkeli esittää hypoteesin väestönkasvun pysähtymisestä noin kymmeneenmiljardiin ennen vuotta 2100.

Lapset ovat rikkaus...

Ihmiset ovat tarvinneet jälkikasvua; sitä hankitaan turvaksi ja suojaksi tai sitten vain iloksi ja merkitykseksi elämälle. Näin on aina ollut. Kuitenkin ennen 1800-luvun teollista vallankumousta väestönkasvu pysyi kovin pienissä prosenttiluvuissa. Teollistumisen ja varakkuuden kasvun myötä hygienia ja sairaalahoito parantuivat ja se johti kuolleisuuden vähentymiseen, joka puolestaan johti vääjäämättömästi väkiluvun huimaan nousuun eritoten länsimaissa - kuten Isossa-Britaniassa, Italiassa, Saksassa ja Ranskassa. Tuosta hetkestä eteenpäin maapallon väkiluku on lisääntynyt vuosittain reilulla 46 miljoonalla, kun taas sitä ennen erimerkiksi vuosien 1jaa. ja 1800 välillä vuosittainen kasvu oli keskimäärin 417 000.

Teollistuminen on kuitenkin johtanut monet alkuaikojen teollisuusvaltiot hyvinvointivaltioiksi kutsuttujen piiriin. Niissä syntyvyys on laskenut viime vuosikymmenten aikana huomattavasti ja korkeasta eliniänodotteesta huolimatta väestönkasvu onkin esimerkiksi Suomessa kohta puoliin muuttumassa negatiiviseksi. Tästä huolimatta maapallon väestön määrän kasvu on vuotuisesti suuermpi kuin 1800-luvulla. Tämä johtuu kehitysmaiden siirtymisestä teollisemmalle ja hygieenisemmalle aikakaudelle, jolloin esimerkiksi mappallon väestöjätti Kiinan kuolleisuus on pientä ja yhden lapsen politiikasta huolimatta punaisessa valtiossa syntyy määrällisesti todella paljon ihmisiä. Monien muidenkin kehitymaiden syntyvyys on laskenut maiden teollistuttua. Artikkelin tietojen mukaan ainoastaan Saharan autiomaan eteläpuolella olevissa maissa syntyvyys on vielä yli kuusi lasta äitiä kohden. Syntyvyyden laskeminen kehitysmaissa ei kuitenkaan kerro väestönkasvun pienentymisestä. Kyseessä on kaksipiippuinen juttu; hygienian ja elintason noustessa syntyvyys laskee samoin kuin lapsikuolleisuus. Myös eliniänodote nousee.

...sekä tuho.

Ehkä tästä huolimatta on kuitenkin perusteltua esittää arvioita väestönkasvun globaalista pysähtymisestä maiden elintason noustessa, mutta kuinka kauan siihen vielä realistisesti kestää? Ja kuinka monta ihmistä pallollemme vielä syntyy ennen sen tapahtumista? Jos artikkelin grafiikoihin on uskominen, kestäisi vielä noin yhdeksänkymmentä vuotta ennen tuota kymmeneenmiljardiin pysähtymistä. Tämä merkitsisi vuotuista 33 miljoonan ihmisen lisäystä väestömäärään joka vuosi - noin kuusi kertaa Suomen asukasmäärä per vuosi. Kuitenkin artikkeli vastoin tätä ennustustaan ilmoittaa vuoden 2011 väestönkasvuksi 78 miljoonaa ihmistä. On siis hankala sanoa, paljonko ihmisiä pallolle vielä tulee ennen väestökasvun pysähtymistä.


Joku saattaa kysyä, mitä ihmisten määrän suurilukuinen lisääntyminen (muka) voisi aiheuttaa. Minä tekisin vastakysymyksen, kuinka hyvin maapallon kapasiteetti kestää kolmeamiljardia lisäasukasta, ku jo vuoden 2012 elokuussa oli lehdissä isoin otsikoin: ''Olemme käyttäneet kaikki maapallon resurssit''. Uutinen perustuu laskelmille, joilla arvioidaan, paljonko voimme käyttää vuodessa maapallomme resursseja niin, että niitä riittää myös tuleville vuosille. Olimme siis jo elokuussa käyttäneet tuon vuotuisen määrän resursseja. Sama tutukimus kertoi, että tarvitsemme noin 1,5 maapalloa tänä vuonna - ensi vuonna luku on varmaankin isompi ottaen huomioon väestönkasvun ja monien maiden jatkuvan teollistumiskehityksen, joka vie yhä enemmän luonnonvaroja.


Pienellä pohdinnalla varmaan lähes jokainen meistä pystyy kehittämään jonkinlaisen tulevaisuusnäkymän tilanteesta, jossa maapallon resurssien kulutus on niin suurta, ettei noita resursseja enää vain yksinkertaisesti riitä eli maapallo ei enää pysty elättämään meitä. Kun resurssit loppuvat, teollisuus hidastuu, sitten teollisuun kaatuu; markkinatalous horjuu, ja valtioiden taloudet heikentyvät. Tästä seuraa yhteiskunnallisia ongelmia, jotka tietysti vaikuttavat yksilöihin. Yksilöille tulee ongelmia, jotka johtavat pitkittinyneinä levottomuuksiin sekä kaaokseen, joka voi pahimmillaan viedä nyky-yhteiskuntarakenteen heikentymiseen tai jopa kaatumiseen. Tämä on vain yksi monista mahdollisista kausaaliketjuista, jotka alkavat resurssien loppuunkuluttamisen myötä.


Väestönkasvu aiheuttaa myös toisen ajatuksia herättävän ongelman: ravinnon loppuminen. Kuten Helsingin Sanomien havainnollistava artikkeli kertoo, emme voi valjastaa enempää maata viljelykseen. Tällä hetkellä käytämme 60% maapallon pinta-alasta ruuan tuottamiseen - loput 40% on siihen soveltumatonta. Voisimme säästää ruokavarojamme, jos tyytyisimme siihen määrään ruokaa, jolla ihminen pärjää. Kyseisen määrän voi tuottaa noin 0,2 hehtaarilla. Jotta pääsisimme tähän tavoitteeseen, tulisi meidän länsimaalaisten vähentää ruuankulutustamme seitsemäsosaan. Tulisiko tällainen onnistumaan? Henkilökohtaisesti en usko sen koskaan tapahtuvan.


Ravintoomme kuuluu myös puhdas vesi. Meillä täällä Suomessa puhtaan juomakelpoisen veden loppuminen ei ole ongelma, ainakaan vielä. Muualla maailmassa tilanne ei kuitenkaan ole yhtä valoisa. Maailmassa on tälläkin hetkellä yli 780 miljoonaa ihmistä, jotka joutuvat juomaan likaista vettä. Monissa paikoissa puhdas vesi on loppumassa. Mitä tapahtuu tämän ollessa akuutti globaali ongelma? Mitä tapahtuu puhtaan veden loppuessa? Aletaanko sitä varastoida ja myydä kiskurihinnoin rikkaille? Vai aletaanko vesivaroilla kiristää kokonaisia valtioita, kuten James Bond -elokuvassa Quantum of Solace aiottiin? Puhdas vesi on elinehto meille ihmisille ja elintärkeän asian ollessa kyseenä, turvaudutaan helposti erittäinkin epätoivoisiin tekoihin. Yksi seinälle maalatuista piruista kuvastaakin sotaa puhtaasta vedestä. En voi kuin todeta Suomen olevan mielenkiintoisessa tilanteessa, jos tällaista tapahtuu.

Pelastus - onko sellaista ja jos on, onko se helppo?

Kasvava kulutus yhdistettynä vielä ainakin jonkin aikaa kiihtyvään väestönkasvuun, johtaa vääjäämättömästi resurssien ja tilan loppumiseen. Monien silmissä loppu häämöttää, kun taas toiset ovat varmoja, että esimerkiksi tekniikka pelastaa meidät kaikki. Mutta mitä oikeastaan pitäisi tehdä, jotta emme tuhoaisi itseämme lisääntymällä? Onko olemassa ratkaisua? Jos sellainen on, tuleeko se olemaan helppo eli voimmeko pelastaa maapallon ylikansoittumisen aiheuttamilta ongelmilta ilman suuria muutoksia, ilman että elämäntapamme katoavat?


Tunnettu suomalainen filosofi Pentti Linkola totesi eräässä kirjassaan seuraavanlaisesti: ''Mitä tehdään, kun sadan matkustajan laiva on äkillisesti uponnut ja vain yksi kymmenen hengen pelastusvene on saatu vesille? Kun pelastusvene on täynnä, yrittävät ne, jotka vihaavat elämää, kiskoa siihen lisää haaksirikkoutuneita ja upottaa kaikki. Ne, jotka rakastavat ja kunnioittavat elämää, lyövät laivakirveellä partaisiin takertuneet liiat kädet poikki. (Eloonjäämisoppi ja lääkärietiikka, 1992)''. Linkola on tämän ja vastaavanlaisten tekstiensä takia saanut paljon kritiikkiä sekä vihaa osakseen, mutta hänen ajatuksissaan on perää. Ihmisiä on jo nyt paljon ja silti yritämme pelastaa jokaisen elämän kriisien ja katastrofien keskellä. Jos emme tekisi näin, väestönmäärä laskisi - ainakin jonkin verran.

Edellämainittua ei varmaankaan moni olisi valmis toteuttaaan, mikä on ymmärrettävää. Kukapa haluaisi kuolmaan jätettyjen ihmisten veret käsilleen. Kysymys ei kuitenkaan ole absurdi, meidän on jossakin vaiheessa valittava elossapysymisen ja yksilönvapauden sekä ihmisoikeuksien välillä. Kiina on ottanut askeleen kohti elossapysymistä toteuttamalla yhden lapsen politiikkaa (tätä vasten monissa uskonnoissa kielletään jopa ehkäisy). Länsimaissa on pohdittu ravinnonkulutuksen vähentämistä, mutta se puolestaan soiti vapaata markkinataloutta vastaan ja siitähän ei kapitalistisissa maissa hevillä luovuta. Myöskään resurssien kuluttamista ei ole vähennetty siitä huolimatta, että ne ovat tällä hetkellä loppumaan päin. Meidän täytyykin kysyä itseltämme vaikkapa ostoksia tehdessämme, mit varsinaisesti tarvitsemme ja mistä olisimme valmiit luopumaan pysyäksemme hengissä hetken pidempään (paradoksaalinen ajattelumalli, näin sivu huomiona).

Toisaalta tulevaisuutta ei kuitenkaan ole ennalta määrätty. Voi hyvinkin olla, että tekno-optimistit ovat oikeassa ja teknologian kehitys poistaa ravinnon, resurrisen sekä tilan loppumisen ongelmat. Tuotamme jo nyt huomattavia määriä enemmän ravintoa pienemmillä alueilla muun muassa geenimuuntelun keinoin. Markkinoille tulee myös vähäpäästöisempiä, ekologisempia autoja (joiden ekologisuudesta voidaan toki kiistellä). Tämän lisäksi EU säätää standardivauhdilla direktiivejä, joilla rajoitetaan sallittuja päästö- ja kulutusmääriä tehtaissa. Teknologia saattaa kehittyä jopa niin suuren askeleen, että osa maan asukkaista muuttaa avaruudessa möllöttäville muilla planeetoille ja kuihin - kuka tietää.

Ongelmat ovat monihaaraiset, monimutkaiset sekä monikansalliset. Ratkaisut ovat kehittymässä, mutta sitä ennen ongelmien koko ja määrä kasvavat. Voimme jokainen tehdä itse valintoja, joilla voimme vaikuttaa ratkaisevasti koko maapallon tilanteeseen. Seuraavan kerran tehdessäsi maailmaa kuormittavia päätöksiä, muista fakta, että sillä aikaa kun luit tätä tekstiä, syntyi maapallolle yli 1500 uutta lasta.


~ Yeti Kakko