sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Koneellistumisesta ja objektin koneellistumisen mahdollisuudesta


”Maailma näyttää objektilta, johon laskeva ajattelu vastustamattomasti hyökkää. Luonnosta tulee ainoastaan jättimäinen säiliö, modernin tekniikan ja teollisuuden energianlähde

Tekniikka kehittyy yhä nopeammin ja ilman esteitä. Kaikilla elämän alueilla ihmistä yhä ahtaammin teknisten koneiden ja automaattien voima. Valta, joka kaikkialla ja alinomaa, vaatii, kahlehtii, vieraannuttaa ja ahdistaa ihmistä jossakin teknisten suunnitelmien tai toimenpiteiden muodossa, tämä valta on jo aikoja sitten kasvanut ihmisen tahdon ja päätöksenteon ulottumattomiin, koska se ei ole ihmisestä lähtöisin.

Kammottavaa ei ole se, että maailmasta on tulossa läpensä tekninen. Paljon kammottavampaa on, ettei ihminen ole valmistautunut tähän maailman muuttumiseen, että emme kykene vielä miettivästi ajatellen pääsemään asialliseen selitykseen siitä, mitä tästä ajasta oikeastaan tulee esiin.

Voimme sanoa kyllä teknisten objektien välttämättömälle käytölle ja samalla ei siinä määrin, kun esitämme sen, että ne yksinomaan asettavat meille vaatimuksia ja siten vääntävät, hämmentävät ja viimein vievät olemuksemme

Alkavassa ajassa pätee vaara niin kauan, kun tässä ajassa (atomiaika) jatkuva tekninen vallankumous voi kahlehtia, lumota, sokaista ja häikäistä ihmistä niin, että jonakin päivänä laskeva ajattelu jää ainoaksi arvoksi ja tottumukseksi. Ajattelun kadottaminen on ihmisen olemuksen kannalta suurin vaara.”
 (Marttin Heidegger Nature and Freedom: A Heideggerian Critique of Biocentric and Ecocentric Environmentalism lainauksia pitkinkirjan ensimmäistä puoliskoa)


Heidegger tuo siis resurssin käsitteen koneellistumisen kysymykseen. Maailma muuttuu resurssiksi, teknologian energianlähteen varastoksi tulevaisuutta varten. Teknologistuvalla yhteisöllä ei ole samanlaista olemistapaa kuin luonnolla, jolla on sille ominainen tapa olla muuttuva. Enne teknologistumista yhteisöt pyrkivät myötäilemään luontoa ja yhteisön olemistapa määräytyi näin luonnon ”virrasta” (sana, joka kirjoittajan mielestä viittaa hyvin   Heideggerin muotoilun merkityssisällölle). Tämän yhteisöllisyyden kadotessa myös ihmisyyteemme kuuluva ajattelu alkaa kadota. Teknologistuminen on auttanut meitä näkemään luonnon objektejen läsnäoloa sinänsä, mutta niiden olemisen luonnon muutoksen merkityksessä teknologistumisen myötä on vaarassa kadota.

Olipa meidän mielestämme Heideggerin huoli aiheellinen tai ei, niin meidän on syytä valmistautua teknologisen kehityksen myötä koneellistuvaan maailmaan.

Koneellistumisen reunoilla, koneellistumisen mahdollisuuden horisontti


Olemme kulkeneet teknillisen kehityksen huumassa tai sokaisemina, mikäli emme ole miettineet mitä jonkin asian koneellistaminen edellyttää. Tämän miettimisen ongelma on moninainen, mutta siihen liittyy oleellisesti miettimistä vaikeuttavana:

1.    Ongelma koneellisena olemisesta Pikkulapsi kykenee helposti kuvittelemaan esimerkiksi tietoisen pehmolelun. Lapsen on kuitenkin vaikeampi vastata kysymykseen: Miten pehmolelu on tietoinen? Samalla tavoin meidän on helppo kuvitella tietoinen robotti, mutta ei sitä, että miten robotti olisi tietoinen(Tietoisuuden selitys - Daniel Dennet)

2.    Kun kuvittelemme koneellistumista, olemme varsin hyvä miettimään sitä vain omien kokemuksiemme perusteella koneista. Kuitenkin meidän tulisi välttää koneellistetuksi objektiksi sellaista, minkä olemme traditionaalisesti ymmärtäneet koneeksi. Tämä traditio voidaan yhdistää seuraukseksi edellisestä kohdasta.

Nämä vaikeudet on siis pyrittävä karsimaan, kun kysytään: Mitkä ovat koneellistumisen mahdollisuuden lähtökohdat, eli mitä vaaditaan, että jotakin voidaan koneellistaa?

Helpottaaksemme kysymyksen vastausta, rajaamme kysymyksen erityisesti ihmisen koneellistamiseen. Pohditaan kysymystä kahdelta kannalta:
(1.1)     
           1) Tietoteoria (koneen tietoisuuden kannalta):

Ennen kuin kone kykenee luovasti tuottamaan soittamalla tai säveltämällä sonetin tai konserton ajatustensa ja tuntemustensa, eikä pelkän sattumanvaraisen merkkien sirottelun pohjalta, emme voi hyväksyä konetta yhdenveroiseksi aivojen kanssa. Kone ei ainoastaan tuottaisi vaan tietäisi tuottavansa. Mikään sähköisten impulssien verkosto ei voi tuntea nautintoa menestyksestä, iloita kehuista, turhautua virheistä, tuntea seksuaalista kiintymystä tai suuttua tai masentua silloin, kun se ei saa tahtoaan läpi. Vai voiko?

Mistä voimme varmistua siitä että koe ajattelee? Matemaatikko ja logiikan tutkija Alan Turingin mielestä ainoa tapa, jolla voitaisiin varmistua siitä, että kone ajattelee, on olla itse kone ja tuntea oma ajattelunsa. Tähän perustuen Turing ajatteli hermoverkoston mallintamiseen sopivan matematiikan. Turing ajattelikin, että ihminen on juuri tällaisiin hermoimpulssiverkkoihin perustuva kone ja päätteli, että tällainen kone on universaali. Jos tällaisen koneen olemassaolo hyväksytään (siis että olemme itse tällaisia koneita), niin kysymykseksi jää aivojen nopeuden, avaruudellisten ulottuvuuksien ja koneen fyysinen suhde maailmaan. 

Turing kyseenalaisti kaiken aikaisemman filosofisen tutkimuksen perustellen filosofien virheeksi käsityksen, jonka mukaan koneet eivät pystyisi tuottamaan yllätyksiä, johtuu vallitsevasta oletuksesta, että tosiseikan tavoittaessa mielen, myös kaikki sen seuraukset tulevat samalla mieleen ja tällöin seurauksien “jauhaminen” ei olisi arvokasta. Kuitenkin Turingin koneen arvaamattomuus perustuisi siihen, että koneen saadessa tosiasia, johtopäätökset olisivat kompleksisien prosessien tulosta, eivätkä suinkaan itsestään selviä.

Toisaalta Turingin näkemyksen mukaan ainut tapa tietää, mitä toinen ihminen ajattelee, on olla itse kyseinen ihminen, mikä vie meidät paradoksaaliseen solipsismiin. Samoin pienikin virhe koneessa saisi aikaan dramaattisia muutoksia. Tämä ei vastaa ihmisen tietoisuutta, joka suurtenkin häiriöiden keskellä pystyy muodostamaan esimerkiksi normaaleja päätelmiä havainnoista. Englantilainen fyysikko ja matemaatikko Roger Penrose kritoisoi Turingin konetta paradoksilla: ”Oletetaanko älyn ilmenevän silloin kun kone on käynnissä? A) Kyllä. Tällöin on kyse on myös koneen fysikaalisesta toimeenpanosta B)  Ei. Tällöin äly sijaitsee abstraktissa käyttäytymis taulukossa, jossa voidaan koodata numero 42 vastaamaan Einsteinin aivojen käyttäytymistä, mikä vaikuttaa järjettömältä."

Jos kone on rakennettu tietoiseksi, niin meidän on välttämättä vastattava myös kysymykseen onko mahdollista rakentaa kone, joka noteeraa myös tiedostamattomasti. Tämä olisi ainakin illalla mukana olleiden taiteilijoiden mukaan välttämätöntä, jotta kone olisi taiteellinen. Tämä kietoutuu myös universaalisuuden ongelmaan. Vaatiessamme koneelta taiteellista luovuutta, olisi välttämättä tiedettävä, mitä on taiteellinen luovuus universaalisti. Taiteesta puhumme myöhemmin enemmän, mutta on ehdotettu taiteen olevan virtaava ilmiö, joka jo luonteeltaan ei siis ole mitään universaalia. Taiteellinen luovuus (alustavasti) vaikuttaisi siis olevan paljon kiinni juuri omasta tekemisestään, luovasti ilmaisevasta persoonasta.

Tietynlainen abstraktin ajattelun suuntautuminen kohteeseensa vaikuttaa olevan heikkoutena tietoteoreettisessa pohdinnassamme tarkastelussamme koneen heikkous. Sitä varten tutkimme asiaa myös toiselta kannalta.


Kun tietoeoreettisessa tarkastelussa ajattelevan koneen tarkastelu keskittyy siihen millainen tulisi olla koodin jolla kone toimiin, niin fenomenologia puolestaan ottaa tarkasteluun koneen välityksen maailmaan. Tutustutaan tähän näkökulmaan.

Fenomenologia = Ilmiöiden ja kokemusten tutkimusta filosofisesti. Filosofisuus pyrkii poistamaan ennakko-oletukset tutkimuksen kohteesta sinänsä. Tällaiseen tutkimukseen liittyy aina kokemus joka on suuntautunut johonkin (tietoisuus on suuntautunut). Miten koemme kohteen ilman ennakko oletuksia, havaintona sinänsä ja tämän havainnon monimuotoisuuden. Pelkkään kokemuksen kuvaukseen ei ole tyytyminen vaan päämääränä on muodostaa teoreettinen hahmo kokomuksen kirjolle yhdistävistä ja erottavat rakenteet. Mikä on tämän kohteen olemuksen kokemiselle välttämätön rakenteellinen piirre? Koska nämä rakennepiirteet ovat yleisiä, niin havainnon tutkimisen minälähtöisyys katoaa kun kokemuksen välttämättömät rakenteet ovat yhteisiä kaikille ja siksi tutkimuskohteeseen liittyy aina toisen kokemus samasta kohteesta. Nämä kokemukselle välttämättömät rakenteet eivät kuitenkaan ole ihmisessä essentiaalisina, vaan ne syntyvät ja muuttuvat kokemuksen aikana, vaikka ovatkin aina ehtona kokemiselle.
Kaikille kokemuksille yhteiseksi rakenne piirteeksi voidaan todeta fenomenologiassa:
1.    Ajallisuutta tutkitaan fenomenologiassa edelleen sen sisäisen rakenteen selvittämiseksi. Fenomenologiassa ajallisuus voidaan esimerkiksi jakaa tulevaisuuteen avautuvaa odotus horisonttia, nykyhetkeä ja menneisyyteen kuroutuvaa historiallista horisonttia kuvaten. Olennaisesti nämä kaksi rakennetta ovat erilaiset johtuen esimerkiksi ihmisen tietoisuudesta tulevasta kuolemastaan. Näin kokemuksen ajallinen rakenne muuttuu esimerkiksi lähellä kuolemaa. Husserl erittelee ajana
A)   Objektiivinen aika, yhteinen aika. Joka sallii fysikaalisten ilmiöiden tai biologisten prosessien tutkimisen.
B)   Subjektiivinen aika, kokemuksen nojautuminen menneeseen ja tulevaan. Subjektiivista aika kokemusta, ei voi selittää tai kertoa muille. se ei ole kokemuksellisesti jaettavissa.
Oleellisesti A ja B ovat siinä mielessä yhtenäisiä, että niitä yhdistää perustavammat prosessit jotka jäsentävät kaikkien ajallisten prosessien kokemista. Ajallisuus jäsentää usein kokemusta, vaikka ajallisuutta ei tiedostettaisi.
Ajallinen kokemus voi myös ehkäpä olla ”epäkunnossa”. Tämä tarkoittaisi, että jonkin kokemuksen jäljet eivät etenisikään häiriötilassa suoraan kokemusta kohti, vaan jäisi ikään kuin kiertämään. Tämä ajallisuus on erilaista, kuin tiedostava ajallisuus. Tiedostamattoman ajallisuuden elementti, kerros tai rajapinnalla toimisi eräänlaisena jälkenä tai taaksepäisenä tulkintana, joka vaikuttaa tietoiseen kokemukseen, mutta ei olisi tietoisen kokemuksen rakenteen mukaista. Tällaisen ajallisuuden vaikutus tiedostavaan havaintoon voisi näkyä erityisesti traumatiloissa. Ajallisuus voisi siis olla sekä eteenpäin että taaksepäin tulkitsevaa. Tämä voisi näkyä esimerkiksi traumoissa, mutta teoria on vielä tutkimuksen alaisena.
Subjektiivisen ajan takia kokemukseen kohdistuvan tutkimuksen kuuluva kysymys on uudelleen asetettava, sillä käsitys ajallisuudesta muuttuu. Fenomenologi ei ole koskaan valmis.
2.    Ruumiillisuus erottaa havainto kokemukset toisistaan, mutta olennaisesti yhdistää kaikkia havaintokokemuksia. Koska kaikenlainen tieto liittyy havaintoihin, on ruumis aina tärkeässä osassa kysymyksen asettelua. Husserlin ruumiin fenomenologiassa ruumis erotellaan materialistisen kappale kaltaiseen ruumiillisuuteen (körperlichkeit) ja elävään ruumiiseen (leib), jotka molemmat on otettava huomioon puhuttaessa ruumiillisuudesta.
Fenomenologia ei kyseenalaista varmuuksia ja vakaumuksia kehittääkseen skeptistä oppijärjestelmää tai elämän ohjeistoa vaan pidättäytyy niistä löytääkseen sellaiset ilmeisyydet, jotka oikeuttavat itsensä. Näistä ilmeisyyksistä käsin filosofia kykenee osoittamaan erityistieteiden mielekkyysrajat ja antaa niille näin mielekkyys perustan.
Havainnon lisäksi olennaisessa osassa on persoona. Persoona on tunteiden ja kokemusten yhdistävä tekijä, koetun elämän ykseys. Persoona on kokemuksen virrassa rakentuva yksilöllinen muoto. Kokemusvirrassa tiedolliset, tunteelliset tai ruumiilliset ovat kokemuksen viittaussuhteiden mukaan persoona.
Tämä on syytä muistaa, kun lähdemme tutkimaan tietoista konetta Husserlin filosofian avulla.
Ajattelevat koneet Husserlin fenomenologiassa
Tietoteoreettisessa tarkastelussa on luonnontieteellä tärkeä asema, mutta fenomenologiassa voimme tarkastella koneellistumista kokemuksen reuna-ehtojen eikä luonnontieteellisen objektivoinnin avulla. Tämä tapahtuu objektien olemassaolon sulkeistamisen avulla, joka ulottuu luonnonolioiden objektien olemassaoloon, arvojen todellisuuteen ja instituutioihin. Sulkeistamisen jälkeen reduktioilla päästään ilmiöihin sekä siihen johonkin, mille maailma ilmenee (puhdas minä). Subjekti ja sen kohde ovat puhtaita vapautuessaan olemassaolo-oletuksesta. Luonnontieteet abstrahoivat aistihavainnon tarjoamasta aineksesta ja kuvaavat materiaalista todellisuutta riippumattomana omalakisena systeeminä. Ne itsekin ovat kuitenkin kokemukseen ja havaintoon perustuvaa toimintaa ja edellyttävät siksi filosofiaa tullakseen ymmärretyksi ja tietoisiksi omasta luonteestaan.

Määritellään aluksi teknologia fenomenologian näkökulmasta.Teknologia: Miten välineiden kautta maailman välittyminen on teknologiaa. Fenomenologiassa teknologia on siis väline suhteeksi maailmaan. Mitä ruumiinfenomenologiassa siis asetetaan tietoiselle, ajattelevalle koneelle?
Tietoinen elämämme sisältää lukemattomia kokemuksia, joissa eri tavoin tarkoitamme asioita ilman, että tavoitamme niitä välittömästi. Tarkoittamisemme on toisin sanoen usein tyhjää sikäli, että tietoinen elämämme ei anna kohdetta, joka vastaisi tarkoituksemme muotoa, eikä ainetta, joka täyttäisi tarkoituksen muodon. Lähtökohtaisesti pelkkä tietoisuus ei kuitenkaan riitä ajattelevan koneen kannalta sillä Pontyn sanoin ”Koska toisen kohtaaminen ei olisi mahdollista, jos kohtaaja on pelkkä tietoisuus, tarvitaan tietoisuussubjektin lisäksi toisenlainen ruumiillinen subjektiviteetti.” Toisen vieraan kokeminen siis edellyttää murtautumista ulos tietoisuudesta. Ruumiinfenomenologia asettaa näin todellisuuden perustaksi nimenomaan ruumiillisen toiminnan. Näin todellisuus ja tietoisuus eivät olisi henkistä pysyvyyttä, vaan kieli ja merkitykset nousevat nimenomaan ruumiin liikkeistä. Ajattelevat koneet simuloisivat elollisia tunteellisina, tiedollisina ja ruumiillisina. Näin kysymyksen asettelu muuttuu olennaisesti erilaiseksi tietoteoriaan verrattuna:
Mitä täytyy olla esineessä jotta ajatteleva kone olisi sellainen kuin se on ? Tarvitaan tietynlaisia esineitä, jotta ajatteleva kone voisi olla ajatteleva kone. Näiden esineiden tulisi olla keinotekoisia, mutta minkälaisia? Millainen pysyvyys ja minkälainen muuttuvaisuus esineillä tulisi.olla jotta kone olisi ajatteleva kone? (Husserl)
Tutkitaan vaikkapa tietoista, ajattelevaa konetta, joka on kielellinen toimija. Kirjoittava kone, tai kone joka tulkitsee kirjoitusta, tekee tekstin joka on peräisin puhe akteista: Puhe aktit eivät ole pelkkää ääntelyä tai äänen muodostamista, vaan ne väittävät, kysyvät, vastaavat, lupaavat, kommentoivat, pyytävät selventämään, lausuvat ääneen mietteitä tai ojentavat puhujaa.

Tällöin kielellisiin tekoihin vaaditaan intentionaalista asennetta. Äänen tuottajaa on kohdeltava toimijana ja järkeä käyttävänä toimijana, jolla on uskomuksia haluja ja muita mielenkiintoja, jotka koskevat jotakin, eli ovat intentionaalisia. Näin toiminta voidaan selittää näiden tilojen perusteella. Intentionaalinen kokemus suuntautuu todellisuudessa olevaan objektiin tai koskee sitä. Vaikka reduktio menetelmässä ei ole mielekästä tutkia objektin todellisuutta, se jättää tutkittavaksi kohteen sellaisena kun se ilmenee, esimerkiksi havaittuna tai kuviteltuna.
Intentionaalisten aktien kannalta tulee ongelmaksi Martin Heideggerin asettama kysymys: ”Jos aktit täyttyvät ja persoona täyttää aktin niin missä määrin tämä persoonalla aktin täyttäminen on käsiteltävissä?” Samaan hengenvetoon voimme myös kyseenalaistaa intentioiden olevan tietoisuuden pohja. Onko intentionaalisuus vain pieni osa tietoisuudesta? Ovatko tunteet (esim ilo) Husslerin tietoisuuden merkityksen kattamattomissa. Olimmepa intentionaalisesta toiminnasta mitä mieltä tahansa, on intentionaalisuus otettava huomioon koneellistumisesta keskustellessa..
Jatketaan siis kielellisyyden aktien miettimistä, mikä on esillä selkeästi käännöstyössä. Kääntäjä ei voi osata tulkita tekstiä ilman kielellisen suuntautumisen ja ilmaisutavan kokemusta. Onko tämä sitten koneen vahvuus. Tieteellisessä julkaisussa esimerkiksi voisi olla hyödyllistä, mikäli koneet ymmärtäisivät täysin toisiaan. Ehkä siitä voi olla hyötyä, mutta tämä vaikuttaa yksipuolistavan kielen merkityssisältöjen viittauksia maailmaan, mikä ei voi olla hyödyllistä tieteen kannalta. Esimerkiksi runosta ilmenevät puheen aktit ovat ilmaisuvoimassaan erinomaisia ja niillä tuntuu olevan juuri loistava kyky antaa vaikutelma todellisuudesta. Näin puheessa ei ole kysymys pelkästä puhumista edeltävästä ajatuksesta, vaan puheen toimittaessa ajatuksen, puhe ilmentää pelkästään itseään.
Johtopäätelmä

Koneellistumisen mahdollisuuksiksi tarvitaan siis kolme asiaa

1. Tieto siitä, että koneellistettava objekti on itsekin jonkinlainen koneellistamaton kone ja tällöin koneellistettava kohde on mahdollista tehdä myös sille ominaisen olemistavan, muuttuvuuden mukainen.

2.  Tätä olemistapaa jäsentää oleellisesti koneen ajallisuus ja aineellisuus.

3. Erikoistapaus: tietoisen, ajattelevan koneen tulee olla edellisten kohtien mahdollistavana tietoisuuden kohteeseensa suuntautuva erityisten aktien kautta. Nämä aktit ovat kokemuksen reunaehtojen kannalta ajallisesti ja ruumiillisesti muuttuvia.


Henrik Villanen