Luonnosta sinänsä runon keinoin

Olemme puhuneet kriittiseen sävyyn nyky-yhteiskuntien ekologisista ongelmista (Pahoittelut "Nyky-yhteiskunnan ekologiset ongelmat ja kapitalismin kritiikki" - kirjoituksen viipymisestä. Tässä pieni välipala ennen tuon kirjoituksen julkaisua.). Kuitenkin voisi olla paikallaan tutkia luontoa sinänsä ja luonnon todellista luonnetta. Mihin ilmaisu ”kaunis luonto” pohjimmiltaan viittaa, eli mikä on kauniin luonnon luonne ja mitä on luonto sinänsä?

Mielestäni hyvä tapa lähestyä vastausta on tutkia Lassi Nummen runoa ”Onnestako laulatte, linnut?”. Kirjoitan tulkinnan tälle runolle erityisesti näkemykseni pohjalta juuri luonnon luonteesta. Itse runo kuuluu:

Onnestako laulatte, linnut?

Miten te sen tietäisitte,

miten me.

Elämä laulaa. Elämä laulaa

teissä, meissä.

Runo elämästä

Vuonna 2000 julkaistun Lassi Nummen kokoelman välimeri runossa ”Onnestko laulatte, linnut?” lukijalle välittyy välitön ja hetkessä vapaasti sekä kauniisti liikkuvan tunnelman kuvaus elämästä. Runo koostuu vain yhdestä säkeistöstä, jossa on viisi säettä, mutta modernina ja jopa kielessämme lymyileviä ymmärrystä ansaan johdattavia normaaleja rikkovana se antaa vapauden tulkinnan kauniille mielen maisemalle.

Runossa rytmi on kekseliäitten välimerkkivalintojen ja rivien käytön sekä sanavalintojen avulla äänenpainoltaan, sävyiltään ja tunteiltaan hyvin elävä. Linnun laulu on kauniitten ja pehmeitten alkusointujen saattelemana kaunis ja eloisa. Se tuo mieleen välittömän maiseman linnun laulusta. Runon rytmiä tuo myös toisto: ”Elämä laulaa. Elämä laulaa”. Pitkänä säkeenä se korostaa mahtipontista ja silti niin arkipäiväistä elämän laulua antaen seuraavan säkeen ”teissä, meissä” ilmaisulle juuri tuon ristiriitaisuuden. Toisen säkeen ”miten te sen tietäisitte,” sanojen vahvan painotuksen toisto on myös eräänä rytmitys keinona.

Rytmityksen lisäksi välimerkit tuovat runoon myös yllättävyyttä, joka tarkemmin ajatellen onkin vain päivänselvää ja näin välimerkit saavat runon kokonaisuuden tulkinnassa loogisen merkityksen. Näin runo ilmaisee kielen ristiriitaisuuksilla. Esimerkiksi lauseen saadessa selkeän merkityksen on kuitenkin ensimmäisen säkeen loppuun laitettava kysymysmerkki kielellisistä syistä. Vastaavasti seuraavan kysymyslauseen vastausta täysin arkipäiväisenä ja selvänä pidettäessä on kielen pakottava kysymysmerkki korvattu pisteellä.

Runon puhuja vaikuttaisi näkevän luonnon kauneuden olevan kielen ulottumattomissa. Jo ensimmäisen säkeen kysymys ”Onnestako laulatte, linnut” viittaa siihen, että sanajärjestyksellemme tyypillinen subjekti-predikaatti-objekti järjestelmä pakottaa meidät asettamaan tekijän tekemiselle jonkin kohteen. Tämä kohde ei kuitenkaan ole luontoa sinänsä. Linnut eivät laula iloitakseen onnellisuutta tai lennä etelään –eli johonkin , mikä on objekti- vaan lintuja laulattaa tai lennätyttää. Luonnossa ei ole laulua onnesta vaan on niin kuin runossa sanotaan: ”Elämä laulaa.”. Tuo tekeminen itsessään on luonnollista toisin kuin kielessämme lymyävä kohteistaminen, joka vieraannuttaa kielenkäyttäjää luonnosta ja luonnollisesta itsestään, mikäli tätä ei ymmärrä. Näin tulkittaessa runo on erittäin välitön, sillä se vetoaa luonnolliseen minään, joka on hyvin laaja ja moninainen verrattuna kielijärjestelmää käyttävään ja osaavaan minään. Runo siis ylistää elämän kauneutta, johon se epäsuorasti viittaa kekseliäästi sanomatta siitä mitään.

Runon puhujalla vaikuttaisi olevan vahva luontosuhde. Runossa linnut ja ihmiset samaistetaan luonnon olioiksi ja molempia pidetään elävänä yhdenvertaisena, sillä ”Elämä laulaa teissä, meissä”. Näin ilmaisten runo yhdenvertaistaa ihmisen myös kaikkien eläinten kanssa.

Runon poikkeuksellisen vahva luontosuhde näkyy myös tavassa jolla puhuja pitää mahdollisena eläinten ja ihmisten yhdenvertaistamista. Runosta voidaan tulkita ihmisten ja eläinten elämän muuttuvan käsityksessämme yhtä arvokkaaksi vasta sen jälkeen, kun hyväksymme, etteivät eläimet ole ”toisia” kuten filosofit Simone de Beauvoir ja Emmanuel Levinas asian ilmaisevat. Puhuja ilmaisee tätä ihmisen asennetta eläimiä kohtaan vastakkain asettelulla me ja ne. Runossa tämä vastakkainasettelu saadaan rikottua, ja näin runon puhuja antaa runon kuulijalle luonnollisen elämän kauneudesta.

Näin rytmi, muoto, äänenpaino, äänensävy, kielellä leikittely välimerkein, kielen merkityssisällöt ja niiden ulkopuoliset viittaukset muodostavat runosta kauniin elämyksen. Elämys on erittäin onnistuneesti runolle tyypillisen ajattomuuden ja välittömyyden alainen kuvaus. Runo pienessä koossaan ilmaisee, kuinka merkityksellinen, arkipäiväinen ja kaunis elämä sinänsä sen koko monimuotoisuudessaan onkaan. Kokonaisuudessaan tulkinta on jotain suurempaa kuin osiensa summa. ja runo onkin vaikeasti analysoitava ja eriteltävä. Runo kykenee taidokkaasti viittaamaan kielen takana piilossa olevaan elämään kuitenkin siten, että tämä välittyy puhujalta ymmärrettävästi  ja käsitettävästi. Näin runo auttaa ymmärtämään luonnollista elämää kertomalla siitä, mikä ei luonnollista elämää ole, eli kielestä. Kuitenkin runon keinot onnistuvat viittaamaan luontoon sinänsä. Kieli siis on tulkittavissa puhujalle erittäin tärkeäksi, sillä kieli on puhujalle keino viitata luontoon ja luonnolliseen elämään

Henrik Villanen

Väestönkasvu - elämän ydinkysymys

Väestönkasvu - elämän ydinkysymys

Eli paljonko meitä tänne vielä mahtuu ennen rajan saavuttamista vai olemmeko jo saavuttaneet tuon rajan?

Paljon ihmisiä

Helsingin sanomissa (6.9.2011) Tiede-osion otsikoksi oli painettu ''7. miljardis ihminen'' (artikkelin oli koonnut toimittaja Timo Paukku). Maapallolla tulisi olemaan yli seitsemänmiljardia ihmistä vuoden 2011 lokakuun loppuun mennessä. Artikkelin mukaan ei pystyttäisi sanomaan, kuka on tuo 7. miljardis, koska sekunnissa syntyy keskimäärin neljä lasta. Muun muassa YK:n väestötoimistosta sekä The Economist -lehdestä peräisin olevat tiedot kuvaajissa ja diagrammeissa osoittavat väestönkasvun räjähdysmäisen kasvun alkaen 1800-luvun teollistumisesta. Samalla kyseinen artikkeli esittää hypoteesin väestönkasvun pysähtymisestä noin kymmeneenmiljardiin ennen vuotta 2100.

Lapset ovat rikkaus...

Ihmiset ovat tarvinneet jälkikasvua; sitä hankitaan turvaksi ja suojaksi tai sitten vain iloksi ja merkitykseksi elämälle. Näin on aina ollut. Kuitenkin ennen 1800-luvun teollista vallankumousta väestönkasvu pysyi kovin pienissä prosenttiluvuissa. Teollistumisen ja varakkuuden kasvun myötä hygienia ja sairaalahoito parantuivat ja se johti kuolleisuuden vähentymiseen, joka puolestaan johti vääjäämättömästi väkiluvun huimaan nousuun eritoten länsimaissa - kuten Isossa-Britaniassa, Italiassa, Saksassa ja Ranskassa. Tuosta hetkestä eteenpäin maapallon väkiluku on lisääntynyt vuosittain reilulla 46 miljoonalla, kun taas sitä ennen erimerkiksi vuosien 1jaa. ja 1800 välillä vuosittainen kasvu oli keskimäärin 417 000.

Teollistuminen on kuitenkin johtanut monet alkuaikojen teollisuusvaltiot hyvinvointivaltioiksi kutsuttujen piiriin. Niissä syntyvyys on laskenut viime vuosikymmenten aikana huomattavasti ja korkeasta eliniänodotteesta huolimatta väestönkasvu onkin esimerkiksi Suomessa kohta puoliin muuttumassa negatiiviseksi. Tästä huolimatta maapallon väestön määrän kasvu on vuotuisesti suuermpi kuin 1800-luvulla. Tämä johtuu kehitysmaiden siirtymisestä teollisemmalle ja hygieenisemmalle aikakaudelle, jolloin esimerkiksi mappallon väestöjätti Kiinan kuolleisuus on pientä ja yhden lapsen politiikasta huolimatta punaisessa valtiossa syntyy määrällisesti todella paljon ihmisiä. Monien muidenkin kehitymaiden syntyvyys on laskenut maiden teollistuttua. Artikkelin tietojen mukaan ainoastaan Saharan autiomaan eteläpuolella olevissa maissa syntyvyys on vielä yli kuusi lasta äitiä kohden. Syntyvyyden laskeminen kehitysmaissa ei kuitenkaan kerro väestönkasvun pienentymisestä. Kyseessä on kaksipiippuinen juttu; hygienian ja elintason noustessa syntyvyys laskee samoin kuin lapsikuolleisuus. Myös eliniänodote nousee.

...sekä tuho.

Ehkä tästä huolimatta on kuitenkin perusteltua esittää arvioita väestönkasvun globaalista pysähtymisestä maiden elintason noustessa, mutta kuinka kauan siihen vielä realistisesti kestää? Ja kuinka monta ihmistä pallollemme vielä syntyy ennen sen tapahtumista? Jos artikkelin grafiikoihin on uskominen, kestäisi vielä noin yhdeksänkymmentä vuotta ennen tuota kymmeneenmiljardiin pysähtymistä. Tämä merkitsisi vuotuista 33 miljoonan ihmisen lisäystä väestömäärään joka vuosi - noin kuusi kertaa Suomen asukasmäärä per vuosi. Kuitenkin artikkeli vastoin tätä ennustustaan ilmoittaa vuoden 2011 väestönkasvuksi 78 miljoonaa ihmistä. On siis hankala sanoa, paljonko ihmisiä pallolle vielä tulee ennen väestökasvun pysähtymistä.


Joku saattaa kysyä, mitä ihmisten määrän suurilukuinen lisääntyminen (muka) voisi aiheuttaa. Minä tekisin vastakysymyksen, kuinka hyvin maapallon kapasiteetti kestää kolmeamiljardia lisäasukasta, ku jo vuoden 2012 elokuussa oli lehdissä isoin otsikoin: ''Olemme käyttäneet kaikki maapallon resurssit''. Uutinen perustuu laskelmille, joilla arvioidaan, paljonko voimme käyttää vuodessa maapallomme resursseja niin, että niitä riittää myös tuleville vuosille. Olimme siis jo elokuussa käyttäneet tuon vuotuisen määrän resursseja. Sama tutukimus kertoi, että tarvitsemme noin 1,5 maapalloa tänä vuonna - ensi vuonna luku on varmaankin isompi ottaen huomioon väestönkasvun ja monien maiden jatkuvan teollistumiskehityksen, joka vie yhä enemmän luonnonvaroja.


Pienellä pohdinnalla varmaan lähes jokainen meistä pystyy kehittämään jonkinlaisen tulevaisuusnäkymän tilanteesta, jossa maapallon resurssien kulutus on niin suurta, ettei noita resursseja enää vain yksinkertaisesti riitä eli maapallo ei enää pysty elättämään meitä. Kun resurssit loppuvat, teollisuus hidastuu, sitten teollisuun kaatuu; markkinatalous horjuu, ja valtioiden taloudet heikentyvät. Tästä seuraa yhteiskunnallisia ongelmia, jotka tietysti vaikuttavat yksilöihin. Yksilöille tulee ongelmia, jotka johtavat pitkittinyneinä levottomuuksiin sekä kaaokseen, joka voi pahimmillaan viedä nyky-yhteiskuntarakenteen heikentymiseen tai jopa kaatumiseen. Tämä on vain yksi monista mahdollisista kausaaliketjuista, jotka alkavat resurssien loppuunkuluttamisen myötä.


Väestönkasvu aiheuttaa myös toisen ajatuksia herättävän ongelman: ravinnon loppuminen. Kuten Helsingin Sanomien havainnollistava artikkeli kertoo, emme voi valjastaa enempää maata viljelykseen. Tällä hetkellä käytämme 60% maapallon pinta-alasta ruuan tuottamiseen - loput 40% on siihen soveltumatonta. Voisimme säästää ruokavarojamme, jos tyytyisimme siihen määrään ruokaa, jolla ihminen pärjää. Kyseisen määrän voi tuottaa noin 0,2 hehtaarilla. Jotta pääsisimme tähän tavoitteeseen, tulisi meidän länsimaalaisten vähentää ruuankulutustamme seitsemäsosaan. Tulisiko tällainen onnistumaan? Henkilökohtaisesti en usko sen koskaan tapahtuvan.


Ravintoomme kuuluu myös puhdas vesi. Meillä täällä Suomessa puhtaan juomakelpoisen veden loppuminen ei ole ongelma, ainakaan vielä. Muualla maailmassa tilanne ei kuitenkaan ole yhtä valoisa. Maailmassa on tälläkin hetkellä yli 780 miljoonaa ihmistä, jotka joutuvat juomaan likaista vettä. Monissa paikoissa puhdas vesi on loppumassa. Mitä tapahtuu tämän ollessa akuutti globaali ongelma? Mitä tapahtuu puhtaan veden loppuessa? Aletaanko sitä varastoida ja myydä kiskurihinnoin rikkaille? Vai aletaanko vesivaroilla kiristää kokonaisia valtioita, kuten James Bond -elokuvassa Quantum of Solace aiottiin? Puhdas vesi on elinehto meille ihmisille ja elintärkeän asian ollessa kyseenä, turvaudutaan helposti erittäinkin epätoivoisiin tekoihin. Yksi seinälle maalatuista piruista kuvastaakin sotaa puhtaasta vedestä. En voi kuin todeta Suomen olevan mielenkiintoisessa tilanteessa, jos tällaista tapahtuu.

Pelastus - onko sellaista ja jos on, onko se helppo?

Kasvava kulutus yhdistettynä vielä ainakin jonkin aikaa kiihtyvään väestönkasvuun, johtaa vääjäämättömästi resurssien ja tilan loppumiseen. Monien silmissä loppu häämöttää, kun taas toiset ovat varmoja, että esimerkiksi tekniikka pelastaa meidät kaikki. Mutta mitä oikeastaan pitäisi tehdä, jotta emme tuhoaisi itseämme lisääntymällä? Onko olemassa ratkaisua? Jos sellainen on, tuleeko se olemaan helppo eli voimmeko pelastaa maapallon ylikansoittumisen aiheuttamilta ongelmilta ilman suuria muutoksia, ilman että elämäntapamme katoavat?


Tunnettu suomalainen filosofi Pentti Linkola totesi eräässä kirjassaan seuraavanlaisesti: ''Mitä tehdään, kun sadan matkustajan laiva on äkillisesti uponnut ja vain yksi kymmenen hengen pelastusvene on saatu vesille? Kun pelastusvene on täynnä, yrittävät ne, jotka vihaavat elämää, kiskoa siihen lisää haaksirikkoutuneita ja upottaa kaikki. Ne, jotka rakastavat ja kunnioittavat elämää, lyövät laivakirveellä partaisiin takertuneet liiat kädet poikki. (Eloonjäämisoppi ja lääkärietiikka, 1992)''. Linkola on tämän ja vastaavanlaisten tekstiensä takia saanut paljon kritiikkiä sekä vihaa osakseen, mutta hänen ajatuksissaan on perää. Ihmisiä on jo nyt paljon ja silti yritämme pelastaa jokaisen elämän kriisien ja katastrofien keskellä. Jos emme tekisi näin, väestönmäärä laskisi - ainakin jonkin verran.

Edellämainittua ei varmaankaan moni olisi valmis toteuttaaan, mikä on ymmärrettävää. Kukapa haluaisi kuolmaan jätettyjen ihmisten veret käsilleen. Kysymys ei kuitenkaan ole absurdi, meidän on jossakin vaiheessa valittava elossapysymisen ja yksilönvapauden sekä ihmisoikeuksien välillä. Kiina on ottanut askeleen kohti elossapysymistä toteuttamalla yhden lapsen politiikkaa (tätä vasten monissa uskonnoissa kielletään jopa ehkäisy). Länsimaissa on pohdittu ravinnonkulutuksen vähentämistä, mutta se puolestaan soiti vapaata markkinataloutta vastaan ja siitähän ei kapitalistisissa maissa hevillä luovuta. Myöskään resurssien kuluttamista ei ole vähennetty siitä huolimatta, että ne ovat tällä hetkellä loppumaan päin. Meidän täytyykin kysyä itseltämme vaikkapa ostoksia tehdessämme, mit varsinaisesti tarvitsemme ja mistä olisimme valmiit luopumaan pysyäksemme hengissä hetken pidempään (paradoksaalinen ajattelumalli, näin sivu huomiona).

Toisaalta tulevaisuutta ei kuitenkaan ole ennalta määrätty. Voi hyvinkin olla, että tekno-optimistit ovat oikeassa ja teknologian kehitys poistaa ravinnon, resurrisen sekä tilan loppumisen ongelmat. Tuotamme jo nyt huomattavia määriä enemmän ravintoa pienemmillä alueilla muun muassa geenimuuntelun keinoin. Markkinoille tulee myös vähäpäästöisempiä, ekologisempia autoja (joiden ekologisuudesta voidaan toki kiistellä). Tämän lisäksi EU säätää standardivauhdilla direktiivejä, joilla rajoitetaan sallittuja päästö- ja kulutusmääriä tehtaissa. Teknologia saattaa kehittyä jopa niin suuren askeleen, että osa maan asukkaista muuttaa avaruudessa möllöttäville muilla planeetoille ja kuihin - kuka tietää.

Ongelmat ovat monihaaraiset, monimutkaiset sekä monikansalliset. Ratkaisut ovat kehittymässä, mutta sitä ennen ongelmien koko ja määrä kasvavat. Voimme jokainen tehdä itse valintoja, joilla voimme vaikuttaa ratkaisevasti koko maapallon tilanteeseen. Seuraavan kerran tehdessäsi maailmaa kuormittavia päätöksiä, muista fakta, että sillä aikaa kun luit tätä tekstiä, syntyi maapallolle yli 1500 uutta lasta.


~ Yeti Kakko

Lyhyt kooste viime kerrasta

Viime kerralla, eli torstaina 11.10 irtauduimme (ainakin hetkellisesti) Internet-teemastamme ja siirryimme (omasta mielestäni) hieman polttavampaan ja äärettömän kiinnostavaan aiheeseen; kapitalismi ja nyky-yhteiskunta, lähinnä ympäristön näkövinkkelistä. Aiheeseen päädyimme asiaa käsittelevällä oppitunnilla huomattuamme ihmisten suuren kiinnostuksen aiheeseen. Lähdimme väkertämään pohjaa seuraavalle kerralle mieleen juolahdaneiden kysymysten, kärkevien väitteiden ja erinäisten lainausten muodossa. Ennen pitkää asiaa olikin pohjassa jo enemmän kuin tarpeeksi, joten muokkasimme ne julkaisukelpoiseen kirjoitusasuun ja olimme valmiita. 

Torstaina väkeä oli paikalla enemmän kuin aiempina kertoina, johtuen luultavasti aiheen polttavuudesta. Hoffin takakamarin tuolit eivät meinanneet riittää väelle, sillä siellä istui kahvilan aikaan noin kolmisenkymmentä ihmistä, joista suurin osa opiskelijoita, varsinkin Kaurialan lukiosta. 

Kuten odotimmekin, keskustelu oli vilkasta, mielenkiintoista ja monipuolista. Lähdimme liikkeelle valmiiksi asettamistamme väitteistä;

1. Kapitalismi on pilannut maailman.

Tämä näkyy metaetiikassa. Mihin viittaamme kun sanomme rakastavamme laaksoja, kukkuloita, merta...). Todellisuudessa nimittäin teemme valtavia louhoksia, saastutamme vesistöjä ja teemme valtavia avohakkuita

2. Maailman ‘tuhoutumista’ ei enää voi estää - käännepiste on jo ohitettu. (Selvennys: Länsimainen nyky-yhteiskunta, kapitalismi rinnallaan ja näille ominainen kulutustahti sekä raaka-aineiden ylikulutus tulevat olemaan syy suurelle, globaalille luonnonkatastrofille/ihmisten väliselle suurelle konfliktille)

Tässä käykin ilmi osallistujien suuri halu keskustelulle sekä keskustelun aktiivisuus - emme ehtineet käydä lukuisista väitteistämme kuin kaksi. Keskustelu vyöryi tietenkin valtoimenaan väitteen asettamien aiherajojen ulkopuolelle, keskustelun vaihdellessa uusista kapitalismin korvaavista yhteiskuntamalleista vaatteiden tuotantoon.

Lisäksi kävimme läpi muutaman lainauksen;

-"Mutta voiko olla sen arvottomampaa, roistomaisempaa tointa kuin nikkaroida turhuutta maailman merille, haaskata viimeisiä luonnonvaroja loistoristeilijöihin, joissa ihmiskunnan elähtäneimmät haaskat viskihuuruissaan kyntävät Karibianmerta ympäriinsä?"

Pentti Linkola, Alennuksen aika (1994)

-"Kapitalistisella yrityksellä ei voi olla vallitsevia käsityksiä ja käyttäytymissääntöjä, jotka koskevat hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää, arvokasta ja arvotonta, hyväksymistä ja hylkäämistä. Yritys on yhden asian liike. Sen tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon varallisuutta omistajilleen."

Björn Wahlroos

-"Suomi luokitellaan OECD:n (Organisation for Economic Co-operation and Development) listoilla maailman parhaaksi kestävää kehitystä toteuttavaksi valtioksi. Kuitenkin maailmalla kuuluisa ‘’The Ecologist’’-lehti sijoittanut Suomen sijalle 52, kun taas ensimmäisenä on Keski-Afrikan tasavalta. Onko Suomi kestävän kehityksen tyyssija? Olisiko hyvä, jos kaikkialla olisi niinkuin Suomessa?"

Yeti Kakko

Kaksituntisemme oli aivan liian vähäinen tämänkaltaisen asian vähäisenkään käsittelyyn, joten päätimme jatkaa samaa aihetta ensi kerrallamme, 1.11. Tällöin tietenkin käymme läpi samaa aihetta, mutta erilaisista näkökulmista. Itse olin tähän kertaan erittäin tyytyväinen, koska olin jo ounastellut tämän aiheen herättävän suurta keskustelua varsinkin nuorten keskuudessa. Yllättävää oli nähdä, että kukaan ei ainakaan uskaltanut väittää nykyistä, globaalia kapitalistista länsimaista mallia hyväksi, ainakaan sellaisena kuin se nykyään on. Voisin henkilökohtaisesti jopa sanoa, että tämänkertainen keskustelu oli todella lähellä sitä, mitä kahvilalta toivoinkin. Parannettavaa tietenkin on muun muassa puheenvuorojen jaossa. Lisäksi voisimme päästää aiheeseen syvällisemmin käsiksi ensi kerralla, vaikka se suurien väkijoukkojen keskustelussa vaikeaa onkin. 

PS: Plussaa oli vetäjäporukalle tarjotut VIP-kupongit kahvilan aikana. Suurkiitokset siitä Hoffin väelle!

Ensi kerta siis 1.11, sama aika, sama paikka, sama aihe. Aiempien keskustelukertojen koostepodcasteja ehkä tulossa blogiin pikkuhiljaa, mahtavaa!

Internet ja viestintä

Tämä teksti on kirjoitettu 13.9.2012 käydyn Ajatuksia Hoffissa kokoontumisen kriittisen internet keskustelun pohjalta ja siihen on lisätty kirjoittajan aiheeseen assimiloimia asioita. Kirjoituksessa ei siis käsitellä pelkästään keskustelussa esiin tulleita tietoja, näkemyksiä tai mielipiteitä, vaikka ne ovatkin keskeisessä asemassa kirjoituksessa.

 

Internet on viimekädessä se mediamuoto, joka määrää median kehitystä. Kaikilla muilla median muodoilla on mahdollisuus kehittyä internetin avulla. Internetillä voidaan nähdä olevan seuraavanlaisia viestinnällisiä ominaisuuksia Juhani Wiion käsityksen mukaan internetin luonteesta (sitran raportti media uudistuvassa yhteiskunnassa):

1.       Internet ei sido käyttäjää aikaan paikkaan eikä tiettyyn sisältöön. Kuitenkin sillä on kyky toimia massakäytössä   
2.  Internet siirtää vastuun käyttäjälle. Internetissä voi keskustella vapaasti kaikkien siellä läsnä olevien tahojen kanssa interaktiivisesti. 
3. Mahdollisuus nopeaan muutokseen 
4. Kansalaisryhmiä voidaan tavoittaa mediassa kohdennetusti 
5.  Mahdollistaa, ainakin teoriassa, tehokkaan tavan tuottaa kohdennettuja tukipalveluja myös yhteiskunnallisille kehityshankkeille

     Kun nämä ominaisuudet yhdistetään suureen globaaliin viestintäkenttään, niin voidaan todeta isojen mediamonopolien menettävän merkityksen internetissä. Esimerkiksi joistain maailman tapahtumista voi saada tietoa monesta eri lähteestä internetissä yhden ison uutistoimiston sijasta. Yhdysvaltalaisen toisinajattelijan Noam Chomskyn mukaan tämä johtaa siihen että: ”Maailmassa on kaksi suurvaltaa Yhdysvallat ja yleinen mielipide”. Tällä Chomsky kritisoi Yhdysvaltojen uutisointia Lähi-idän toimintaansa ja toteaa internetin olevan mahdollisuus, jos ei jo valmis tie, kohti totuudenmukaisempaa käsitystä maailman tapahtumista. Se siis mikä mahdollistaa tämän on internetin valtava eri tiedonlähteitten määrä. Tästä herää kuitenkin kysymys, että mahtaakohan yleinen mielipide saavuttaa totuutta tapahtumista kuitenkaan täysin internetin avulla, joten mitä voidaan sanoa loppupeleissä internetin tuomasta mahdollisuudesta yleisen mielipiteen muutokseen kohti parempaa. Voimme kuitenkin lähestyä kysymystä joillain ehdoilla, jotka ovat välttämättömiä Chomskyn toteamuksen pätevyydelle.

1. Ihmisten tulisi olla kiinnostuneita maailman tapahtumista ja selattava valtava määrä erilaisia lähteitä. 
2.  Ihmisillä tulisi olla kriittinen tarkastelukyky tietolähteilleen.

Onko ihmisillä kuitenkaan riittävästi kiinnostusta tutkia useita eri lähteitä tai tarpeeksi kiinnostusta tutkia enemmän tai vähemmän epäsuorasti itseensä vaikuttavia tapahtumia? Mahtaako ihmisillä olla tarpeeksi pohjatietoja voidakseen arvioida lähteitä kriittisesti? Ehkä ehdot eivät täyty tarpeeksi, mutta ne voivat viedä yleistä mielipidettä lähemmäs totuutta. Onko ihmisillä edes mahdollista arvioida lähteitä kriittisesti riippuu paljon ihmisen lähtötiedoista ja itse uutisoinnista. Vaikuttaa siis siltä, että internetillä on mahdollisuus tuoda suuriakin määriä ihmisiä kohti todenmukaisempaa käsitystä tapahtumista, mutta paljon riippuu itse lähteestä, pitäessämme ihmisten rajallista kykyä kiinnostumiseen ja kriittiseen arvioimiseen jonkinlaisena rajana. Tämän takia tutkimmekin seuraavaksi internetiä viestintäkeinona jostain tilanteesta, eli uutisointia.

Uutisoinnissa internet viestinnän muotona

Ulkomaan uutiset tulkitsevat maailman tilaa erilaisten tilanteiden pohjalta. Ulkomaan toimituksen uutiskriteerit ovat yleensä kaikkea muuta kuin selkeitä ja niihin vaikuttaa monet toimittajien tiedostamattomat ja tiedostettavat tekijät. Silloin kun jostain tilanteesta on vaikea saada tietoa ihmiset luottavat eniten uutisoijiin. Inhimillinen tulkinta on kuitenkin usein kärjistettyä, yksipuolista, kapea-alaista ja usein vääräkin. Internetissä epätodenmukaisemmatkin uutiset saattavat levitä räjähdysmäisesti. Uutisoinnilla esimerkiksi tunteita herättävä kuvamateriaali vaikuttaa levitessään yleiseen mielipiteeseen, jolla on suora seuraus politiikkaan. Uutisoinnin vaikutus yleiseen mielipiteeseen on silloin suurinta kun epävarmuus on suurinta, mistä johtuu ihmisten suuri tiedonhalu. (Ulkomaanuutisten uusi maailma. Turo Uskali)

Vaikuttaisi siis siltä, että epävarmuuden ajan pohjaton tiedonjano ja uutisoinnin inhimillisyydestä johtuva tasonvaihtelu vaativat runsaasti lähteiden lukemista, jotta todenmukainen todenmukaisinta näkemystä lähestyttäisiin, mutta todellisuuden lähestyminen on vakaammalla pohjalla lähteitä ollessa paljon, vaikka väärän tiedonkin voidaan katsoa leviävän internetissä tehokkaasti.

Internetin tehokkuus näkyy myös ikävien asioiden uutisoinnissa. kun tähän yhdistetään tehokkuus, niin on vaarana, että suuressa katastrofi informaation määrässä etäännymme muista ihmisistä. Jatkuvat valtavat uhriluvut saattavat ajaa meitä pois empatia kyvystä toisia ihmisiä kohtaan. Kuitenkin internetin lähteiden monialaisuus kumoaa tämänkin ongelman. Katastrofeista löytyy lähteitä laajemmalta alueelta, esim. valokuvia, omaisien haastatteluja, asiantuntijoiden lausuntoja… , jotka yhdessä tuovat meille myös tunteellisen totuuden. Internet voisi siis lähentää meitä Levinasin teorian mukaiseen kasvojen kohtaamiseen ja saada meidät vahvemmin tilanteeseen.

Tehokkuuden kaikki ongelmat eivät kuitenkaan täysin itsestään selvästi kumoudu. Esimerkiksi internetissä on ”äänekkäitä” maailman tilanteesta uutisoivia sivustoja, joissa pyritään uutisoimaan mahdollisimman paljon uutisia mahdollisimman lyhyesti. Tällaiset uutissivustot ovat tarkoitettuja suurille yleisöille ja niiden tarkoitus onkin esittää mahdollisimman paljon uutisia, jotta jokaiselle löytyisi jotain mielenkiintoista. Tällainen uutisointi harvoin on laaja-alaista ja niissä on harvoin useita eri kantoja esiteltynä. Kuitenkin jälleen suuri lähteiden määrä varmistaa myös useitten eri kantojen esittelyn. Suuri lähteiden määrä tuntuu siis jokaisessa suhteessa parantavan uutisten laadullista perustaa, vaikka ne eivät olisikaan yhtä helposti esillä kuin matalampilaatuiset suurelle yleisölle tarkoitetut uutiset.

On myös vaarana, että kaiken tiedon ollessa helposti saatavilla internetistä, emme vaivaudu ajattelemaan etukäteen mitään, koska voimme vain katsoa ongelmallisen asian internetistä miettimättä itse ensin asiaa. Tämä johtaa luovan ja syvällisen ajattelun surkastumiseen ja instrumentalismin. Tämä on internetin tehokkuuden varjopuolia ja tämän takia internetistä on käytävä kriittistä keskustelua (Henrik Villanen).

Internetin vaikutus seksuaalisuuteen

Internetillä voidaan siis nähdä olevan suurikin vaikutus viestinnässä. Miten tämä näkyy ihmisten seksuaalisuudessa? Sanna Karkulehdon näkemys viestinnän vaikutuksesta seksuaalisuuteen 2000-luvun mediassa (Sanna Karkulehto, Seksin mediamarkkinat):

      Median käsittelytapa joko murtaa tai vahvistaa tai sekä murtaa että vahvistaa seuraavia asioita

1. Seksuaalisuuden alueella asetettuja kulttuurillisia ihanteita ja odotuksia 
2. Tapoja esitellä julkisesti kulttuurisia normeja seksuaalisuuksia tai 
3.  yleistää suhtautumista seksuaalisuuteen ja hyväksikäyttöön

Foulcault määritteli  länsimaisen yhteiskunnan seksuaalisuuskeskeiseksi. Hänen mukaansa tämä tapahtui 1700-1800-luvulla. Seksuaalisuudesta muodostui ruumiillisten toimintojen, halujen ja intohimojen ilmaisun kontrolloitu seksuaalitieteellisen sekä yhteiskunta-taloudellisen vallankäytön ydin. Seksuaalisuudesta tuli kansalaisten toiminnan säätelyn väline. Seksuaalisuudesta muodostui tietty määritelty identiteetti (Sanna Karkulehto, Seksin mediamarkkinat).  Kuitenkin internetin laajuus myös seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa voi vähentää kulttuurillisia ihanteita ja odotuksia, sekä antaa uuden tavan olla seksuaalinen olento. Internet antaa eräänlaisen vapaan seksuaalisen minän kehityksen. Tällaisia minä tekniikan muotoja ovat Facebook-profiili, avatar-hahmot, peliprofiilit, nettiyhteisö henkilöllisyydet, chat-persoonat, blogit, omat kuvasivut ja fanisivustot. Internetin avulla meillä voisi siis periaatteessa olla mahdollisuus päästä eroon seksuaalisuuden normaaliudesta.

Valtio vai yksilö

Miten valtion sitten tulisi suhtautua tällaiseen internetin viestinnän ominaisuuksiin. Internet on kasvava vaikuttaja jokapäiväiseen elämäämme. Tulisiko internetin käytön palvella yksilön tarpeita, joihin valtio sopeutuu vai tulisiko internetin palvella valtion tarpeita joihin yksilö sopeutuu? Tämän kysymyksen vastaus on edellisen keskustelun aiheen internet ja oikeus lisäksi myös viestinnän aihe. Voisiko demokratian hitautta kitkeä esimerkiksi nettiäänestyksillä? Tämän voitaisiin nähdä olevan tie suoraan demokratiaan. Erilaisista asioista voitaisiin äänestää netissä. Ongelmaksi tulee rajanveto vastaustapaan. Mielipiteen perustelua ei saisi rajoittaa sillä sen oleellisuutta ei voida vähäksyä, mutta kuka kykenee lukemaan kaikkien kansalaisten kirjoittamia esseitä. Pelkät monivalinnatkin jättävät paljon hämärän peittoon ulkoisesti asetettujen vastausvaihtoehtojen takia. Toisaalta onko kaikkien kansalaisten edes kannattavaa antaa mielipiteitä? Onko kansa kyllin viisas tehdäkseen hyviä päätöksiä? Kaikkien kansalaisten kantojen saaminen kysymykseen on erittäin laaja-alaisesti kysymyksen pohtimista, milloin hyvien kantojen lisäksi saadaan huonoja kantoja. tämän ongelman poistaisi oligarkia. Toisaalta asioilla on taipumus olla yhteydessä toisiinsa erittäin monella eri tavalla ja kaikkien näkökulmien esilletuominen ei ole tällöin mitenkään huonoa.

Johtopäätös

Internetillä voitaisiin siis nähdä olevan mahdollisuus parantaa ymmärrystämme maailman tilasta tiedon ja tunteiden avulla. Se voi myös vaikuttaa normaalin seksuaalisuuden kahleista poistumiseen kohti todellista seksuaalista minää. Lisäksi internet voi olla tie kohti oikeudenmukaisempaa ja paremmin päätöksiä tekevää demokratiaa.

Henrik Villanen

Oikeus ja internet

Tämän tekstin kirjoitin 30.8.2012 käydyn Ajatuksia Hoffissa kokoontumisen kriittisen internet keskustelun pohjalta ja siihen lisäsin aiheeseen assimiloimiani asioita. Kirjoituksessa ei siis käsitellä pelkästään keskustelussa esiin tulleita tietoja, näkemyksiä tai mielipiteitä, vaan siinä on aiheesta ajatuksenivirtaa.

Internetissä välitetään järkyttäviä asioita. Toisaalta julkinen keskustelu kahlitsee ihmiset äänettömyyteen ja vaikutusvallattomuuteen. Mahdollisuus tehdä netissä vastustavia julkaisuja on suurten informaatiota välittävien, sitä kontrolloivien ja niistä riippuvaisten viranomaisten huoli. Toisaalta internetissä leviää vihakirjoituksia, lapsipornoa ja kouluampujien uhkauksia. Kukapa olisi asettamaan rajaa sananvapaudelle oikeuden nimissä kaikkien ihmisten yhteiselle informaation välityskanavalle, internetille.

Totalitaristisen Kiinan valtioneuvoston tietotoimiston johtajan Liu Zhengronin mukaan Kiinassa on kiellettyä valtion salaisuuksien ja itse valtion- sekä sosialistisen järjestelmän kannalta haitallisen tiedon levittäminen, kansojen välisen solidaarisuuden vähättely ja kulttuuriorganisaatioiden kanssa tapahtuvan viestintä. Tätä valvotaan Kiinan valtion, yrityksien ja järjestöjen ylläpitämällä Golden Chield sensuurijärjestelmällä, joka tekee yhteistyötä Googlen, Yahoon, Ciscon ja Microsoftin kanssa. Tämä mahdollistaa käyttäjätietojen, osoitteiden ja nimien keräämisen internetin käyttäjiltä erityisesti nettikahviloissa (Kiinalla on kuitenkin Great Firewall of China –palomuuri, joka estää tietojen saamisen tietyistä IP-osoitteista). Googlen ja Yahoon Kiinan hakukoneet keräävät tietoja tiettyjen poliittisesti arkojen sanojen etsinnässä ja kiinalaiset hakukoneet sensuroivat myös näitten sanojen etsintään perustuen sisältöä. Kiinan sensuuria säätelevät kulttuuriministeriö, tietotekniikkaministeriö, julkisen turvallisuuden ministeriö ja valtion neuvoston tietotoimisto. Kiinan valtio sensuroi yhä tarkemmin ja tuomitsee raskaammin internetissä kantansa välittäviä toisinajattelijoita. Ihmisoikeusjärjestöt ovatkin jo vuosia yrittäneet painostaa monikansallisia tietotekniikkayrityksiä lopettamaan yhteistyön Kiinan kanssa. Esimerkkinä Human Rights Watching on toivonut Googlen ja Alta Vistan luopuvan yhteistyöstä kiinan kanssa. (Rita Dahl, Suomennettu Sananvapaus 2009)

Onko Kiinan oikeuksien rajoittaminen Kiinan ihmisoikeuksien auttamista? Internet nähdään usein tienä kansalaisten ihmisoikeuksien parantamiseen valtion sensuurin ja kontrollin rautaisesta puristuksesta. Tämä tie on sananvapaus ja sitä pidetään oikeutena, jota ei voida ottaa pois. Toisaalta Kiinan kansan sananvapaus voisi parantaa ihmisoikeuksia Kiinassa, toisaalta Kiinan sensuuri ja kontrolli internetissä on jotain järkyttävän valtavaa. Onkin ehdotettu, että internet muodostaa informaatioajan rautaesiriipun, joka jakaa maailman demokraattisiin ja epädemokraattisiin valtioihin, eikä parantaisikaan ihmisten oikeuksia, vaan kasvattaisi oikeudenmukaisuuseroja nykyisessä muodossaan. Internet voidaan silti nähdä mahdollisuutena. Tältä pohjalta voidaan kysyä:

Onko oikeudenmukaista pitää kaikki tieto julkisena vai pitääkö osan tiedosta olla salattuja? (1) 

 Kysymykseen voidaan vastata ainakin kolmella eri tavalla. Käsittelen tätä kysymystä eri kannoilta.

(1.1) Ehkäpä täysi avoimuus johtaa sekasortoon. Mikäli internetiin laitettaisiin esimerkiksi kaikki historian tai CIA:n tiedot, saattaisi monien maiden asukkailta kadota luotto valtioon, mistä seuraisi sekasorto. Tätähän tapahtuu parhaillaan EU-alueella talouselämän vaikutusvaltaisten talouselämän hahmojen päättäessä poliittisista linjauksista, antamatta kaikkea tietoa kansalaisille. Voiko tavallinen kansalainen todella kaiken monimutkaisen talousasioiden suuressa informaation määrässä olla kykenevä päätökseen, joka pelastaa euroalueen? Tällä hetkellä EU:ssa tunnutaan ajattelevan, että näin ei ole ja ehkä tämä tosiaankin estää sekasortoa, kun ammattilaiset käsittelevät taloussensuurin alaisia tietoja tavallisten kansalaisten sijasta. Voitaisiin siis ajatella, että internetissä on myös tilaa sensuurille, jos se parantaa kansalaisten oloja, eikä aiheuttaisi kaoottista hallinnollisen järjestelmän romahtamista (seurauseettinen näkemys).

(1.2) Mikäli pidämme mahdollisena tai varmana sekasortoa sensuurin puuttuessa, niin voimme olla silti erimieltä sensuuriratkaisusta kuin edellisessä vastauksessa. Voimme nimittäin ajatella, että sensuurikysymyksen ongelma johtuu siitä, että sensuuria on ollut ennen, mutta siitä voidaan luopua vaikka sekasorto tapahtuisi. Täydellinen sensuurin vapautus varmastikin loisi sekasorron, mutta sekasorrosta voidaan siirtyä avoimeen yhteiskuntaan. Tuhkasta nousisi feenikslintu. Tarkoitus voisi siis pyhittää keinot internetin sensuurin poistamiseksi (2. seurauseettinen näkemys).

(1.3) Toisaalta millä perusteella voidaan päättää, että kenellä on huippuasiantuntemusta talousasioista? Älykkyyttä ja viisautta kun on monesti tapana olla sellaisilla henkilöillä, joita pidetään mielipiteensä vuoksi täysin tyhminä. Lisäksi pelkkien talousasiantuntijoiden päätökset voidaan nähdä liian kapeana osaamisalana, mikäli euroalue halutaan pelastaa. Talousasiantuntemuksen lisäksi tarvitaan tieteen ja taiteen alojen asiantuntijoita muutoin niiden jäädessä täysin talouden korjaamisen varjoon. On siis muistettava muitakin arvoja kuin rahallinen arvo, jotta tilanne ei muilta osin kuin taloudellisesti pahentuisi alle vakavan huonon tason. Emmehän voi tarkasti ymmärtää kaikkia seurauksia, joten on tarkasteltava teon arvoa, eikä sen seurausten arvoa. Internetillä ei siis edes kriisitilanteissa tulisi olla sensuuria tämän mallin mukaan (velvollisuuseettinen näkemys).

Sananvapauslaki ei ainakaan maallikon korvaan kuullosta tämän kysymyksen ratkaisua helpottavalta. Sananvapauslaki kuuluu:

”Jokaisella on saananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaan ottaa tietoa, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia. Viranomaisten hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tietoa julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. (Tiivistettynä perustuslaki täsmentää, että viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä)”

Vaikka oikeudella on instrumentalistinen luonne ja oikeutta käytetään tiettyjen yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden edistämiseksi instrumentalistisesti, niin laki tuntuu olevan käyttökelpoinen kysymykseemme vasta tulkittuna.

Tämä nostaa esille välttämättömän kysymyksen: Minkä mukaan mielipiteitä internetistä tehdään, jos näille mielipiteille ei ole mitään oikeusvaltion antamaa perustaa (Suomessa)? (2)

(2.1) Tähän on ehdotettu normaaliuden mallia, jossa ihmiset omaksuvat normaaliuden käsitteen, jota suuret massat ylläpitävät. Tämä, toisaalta perustaton mielipiteen luominen on Heideggerin ja Simone De Beauvoir mukaisen toissijaisen olemisen mukainen ja toisaalta sitä voidaan käsitellä José Ortega y Gassetn massa käsitteen avulla (Koska kaikki ovat eksistentialisteja, niin heidän näkemyksensä eroavat suhteellisen vähän).

Heidegger huomasi, että kysymyksen asettelusta on tullut eräitten ennakkoluulojen mukaisen ajattelun uhri. Tämä tarkoittaa siis sitä, että meillä on eräänlainen normaaliuden kuva johonkin asiaan (tässä internetiin), joka kätkee meiltä oikean kysymyksen tähän asiaan liittyen. Normaalius siis kätkee itse vastaukseen liittyvän kysymyksen. Tämän normaaliuden aiheuttamat ennakkoluulot ovat: kysytyn yleisyys ja itsestäänselvyys. Normaalius siis rajoittaa jo mahdollisuutta muodostaa kysymyksiä ja näin myös kantoja esimmerkiksi internetistä.

Heidegger sai eroteltua olemisen tapoja aitoon ja varsinaiseen olemiseen sekä eräänlaiseen toissijaiseen olemiseen, missä oleva itse ei määrittele olemistapaansa (vaan jokin muu). Tähän tarttui Simone de Beauvoir, joka ymmärsi tämän toissijaisen olemisen olevan esineenä olemista. Beauvoir huomasi esimerkiksi naisen olemistavan olevan esineenä olemista, eli nainen esineellistetään. Marxin filosofiaa tutkinut Georg Lukacs pyrki selittämään, miten yksilönvapautta korostavalle liberalistiselle ideologialle pohjautuva kapitalistinen yhteiskunta piilottaa ihmisten yksilöllisyyden sinänsä. Tähän syynä on Beauvoirin mukainen esineistymisen ilmiö, reifikaatio. Esineellistyminen tarkoittaa sitä, että yksilö kokee taloudesta ja muusta yhteiskunnasta aiheutuvaa ulkoista voimaa, joka määrää ihmiselämää. Ihmiset tekevät talouden omalla toiminnallaan, mutta se ottaa esineenomaisen itsenäisyyden. Kompleksinen talousjärjestelmä antaa ihmiselle uuden olemistavan, joka tunkee ihmisen sen itsensä muottiin. Ihmiset alkavat ajatella, että tämä muotti on ehdoton normaalius. Näin esimerkiksi internetiä koskevat ajatuksemme ovat tämän normaaliuden tuotoksia eivätkä kuvaa todellisuutta, vaan vieraannuttavat ihmistä. Internetiä koskevat päätelmämme tulevat siis Georg Lucacsen mukaan sisäistetystä normaaliudesta.

 José Ortega y Gassetn mukaan väestön kasvu on yksipuolistanut ajatteluamme sillä saamme suppeamman kuvan ihmisistä, kun väkiluku on kasvanut maapallolla. Näemme enään ihmisistä vain kapean sektorin. Valtavassa valintojen maailmassa on lähes mahdotonta tehdä valintoja ja tämä muuttaa valinnat näennäisiksi. Toiseksi tekijäksi valinnan vapauden vähenemiseen Gassetn mainitsee tasa-arvoiset oikeudet riipppumatta sivistyksen tasosta. Näin alhaisen sivistyksen tason omaavat saavat ilmaisena perintönä länsimaisen sivilisaation, jonka tulevaisuudesta he eivät kykene kantamaan vastuuta.  Gassetn mukaan ihmisillä on kyky arvioida tulevaisuutta, mutta massojen johtamassa yhteiskunnassa ihmiset ovat historian vietävinä. Massaihmiset ajattelevat, että heillä on päätösvaltaa omaan elämäänsä eivätkä siksi kestä ulkoista valtaa. massojen valta on kuin ajelehtiva laiva. Massan käsite ei kuvaa ainoastaan ihmisten valtavaa määrää, vaan myös rautaista puristuvuutta, josta ihmiset on vaikeasaada pois. Tämä joukko on ikäänkuin pakotettu ajelehtimaan päämäärättömään tulevaisuuteen, johon laiva ajelehdittuaan törmää. Tämä massan rautaisen puristavuuden ominaisuus on siis loppupeleissä pohjana mielipiteille internetistä (tämä oli oma tulkinta).

Jukka Hankamäki ilmaisee suoraan seuraavasti: Suomi on juuri siitä tylsä maa, että täällä ei saa tapahtua mitään. Mielenilmaukset tukahdutetaan ennen kuin on kuultu, että mitä asiaa on protestoijalla. Tämä saattaa johtua siitä, että Suomessa ei ole ollut koskaan turvallista, vaikka niin on luultu, mistä on seurannut korostettu turvallisuusajattelu. Uhkia ovat olleet hurrit, halla ja ryssät.Vanhat turvallisuus syistä käytössä olleet sensuurin muodot ovat siis sisäistyneet normaaliudeksi. Vieköön kriittinen internetin tarkastelu meidät pois kantamastamme normaaliudesta.

Jos ajatuksemme internetistä tulevat käsittämästämme normaaliudesta (mikä on siis vain eräs malli), niin miten valtion oikeusjärjestelmän tulisi toimia sananvapauden suhteen? (3)

(3.1) John Stuart Millin mallin mukaan sensuuria on käytettävä vain, mikäli yksilön sananvapauden käytöstä on haittaa muille. Millin näkemyksen mukaan sensuuri on este kasvulle ja sivistykselle. Tiivistetysti:

1.      Sensuurin kohteeksi joutunut ajatus voi olla oikea. Totuuden tukahduttaminen on ihmiskunnalta ja tulevilta sukupolvilta varastamista ja erehtymättömäksi julistamista.

2.      Väärä käsitys voi pitää sisällään totuuden aineksia. Ehdotonta totuutta tai valhetta ei ole.

3.      Totena pidettävä käsitys on alistettava kritiikille. Muuten se voi taantua ennakkoluuloksi, jolloin yksilöt eivät tunne totuuden perusteluja.

4.      Jo ennakkoluuloksi muuttunut totuus ei ole kestävä tai luottamuksellinen. Totuus vahvistuu valheen rinnalla ja siksi kaiken on päästävä julki (pahuus, kärsimystä aiheuttavat asiat, hyvää mieltä aiheuttavat asiat… ). Totuus löytyy parhaiten dialektiikan mukaisesti siten, että on kaksi vastakkaista näkemystä joista saadaan uusi näkemys, jolle on vastakkainen näkemys…

Totuus ei siis löydy itsestään vaan sitä pitää etsiä aktiivisesti. (Journalistin etiikkaa. Jorma Mäntylä. 2008)

Tämä malli hyväksyttiin yleisesti (paitsi kohdan kaksi loppuosa) jopa kriittisessä pohdinnassa Ajatuksia Hoffissa kerhossa 30.8.2012. Minusta siinä piilee kuitenkin joitain vaaroja. Tämän mallin mukaan valtio mielestäni etääntyy liikaa ihmisestä. Valtion tulisi kaikesta sananvapaudesta huolimatta kyetä seuraamaan kansan tilannetta, eli vaarana on valtion vieraantuminen. Ulkoapäin asetetut säännöt sensuurille ovat puutteellisia tai jopa riittämättömiä. Tarvitaan näkemys siitä, minkälainen toiminta on ihmisarvon säilyttävää. On selvitettävä asia itsessään ilman viitekehyksiä ja tavoiteltava oikeudenmukaista ratkaisua, sillä moraalisia arvoja ei voi säätää todellisuudesta erillisellä lailla. Muutoin oikeus ja todellisuus eivät ole enää kosketuksessa, mikä merkitsisi oikeuden poistumista todellisesta kansan tilanteesta. Tällöin valtiosta vallitsisi epäoikeudenmukaisuus.

Henrik Villanen