Väestönkasvu - elämän ydinkysymys
Eli paljonko meitä tänne vielä mahtuu ennen rajan saavuttamista vai olemmeko jo saavuttaneet tuon rajan?
Paljon ihmisiä
Lapset ovat rikkaus...
Ihmiset ovat tarvinneet jälkikasvua; sitä hankitaan turvaksi ja suojaksi tai sitten vain iloksi ja merkitykseksi elämälle. Näin on aina ollut. Kuitenkin ennen 1800-luvun teollista vallankumousta väestönkasvu pysyi kovin pienissä prosenttiluvuissa. Teollistumisen ja varakkuuden kasvun myötä hygienia ja sairaalahoito parantuivat ja se johti kuolleisuuden vähentymiseen, joka puolestaan johti vääjäämättömästi väkiluvun huimaan nousuun eritoten länsimaissa - kuten Isossa-Britaniassa, Italiassa, Saksassa ja Ranskassa. Tuosta hetkestä eteenpäin maapallon väkiluku on lisääntynyt vuosittain reilulla 46 miljoonalla, kun taas sitä ennen erimerkiksi vuosien 1jaa. ja 1800 välillä vuosittainen kasvu oli keskimäärin 417 000.
Teollistuminen on kuitenkin johtanut monet alkuaikojen teollisuusvaltiot hyvinvointivaltioiksi kutsuttujen piiriin. Niissä syntyvyys on laskenut viime vuosikymmenten aikana huomattavasti ja korkeasta eliniänodotteesta huolimatta väestönkasvu onkin esimerkiksi Suomessa kohta puoliin muuttumassa negatiiviseksi. Tästä huolimatta maapallon väestön määrän kasvu on vuotuisesti suuermpi kuin 1800-luvulla. Tämä johtuu kehitysmaiden siirtymisestä teollisemmalle ja hygieenisemmalle aikakaudelle, jolloin esimerkiksi mappallon väestöjätti Kiinan kuolleisuus on pientä ja yhden lapsen politiikasta huolimatta punaisessa valtiossa syntyy määrällisesti todella paljon ihmisiä. Monien muidenkin kehitymaiden syntyvyys on laskenut maiden teollistuttua. Artikkelin tietojen mukaan ainoastaan Saharan autiomaan eteläpuolella olevissa maissa syntyvyys on vielä yli kuusi lasta äitiä kohden. Syntyvyyden laskeminen kehitysmaissa ei kuitenkaan kerro väestönkasvun pienentymisestä. Kyseessä on kaksipiippuinen juttu; hygienian ja elintason noustessa syntyvyys laskee samoin kuin lapsikuolleisuus. Myös eliniänodote nousee....sekä tuho.
Joku saattaa kysyä, mitä ihmisten määrän suurilukuinen lisääntyminen (muka) voisi aiheuttaa. Minä tekisin vastakysymyksen, kuinka hyvin maapallon kapasiteetti kestää kolmeamiljardia lisäasukasta, ku jo vuoden 2012 elokuussa oli lehdissä isoin otsikoin: ''Olemme käyttäneet kaikki maapallon resurssit''. Uutinen perustuu laskelmille, joilla arvioidaan, paljonko voimme käyttää vuodessa maapallomme resursseja niin, että niitä riittää myös tuleville vuosille. Olimme siis jo elokuussa käyttäneet tuon vuotuisen määrän resursseja. Sama tutukimus kertoi, että tarvitsemme noin 1,5 maapalloa tänä vuonna - ensi vuonna luku on varmaankin isompi ottaen huomioon väestönkasvun ja monien maiden jatkuvan teollistumiskehityksen, joka vie yhä enemmän luonnonvaroja.
Pienellä pohdinnalla varmaan lähes jokainen meistä pystyy kehittämään jonkinlaisen tulevaisuusnäkymän tilanteesta, jossa maapallon resurssien kulutus on niin suurta, ettei noita resursseja enää vain yksinkertaisesti riitä eli maapallo ei enää pysty elättämään meitä. Kun resurssit loppuvat, teollisuus hidastuu, sitten teollisuun kaatuu; markkinatalous horjuu, ja valtioiden taloudet heikentyvät. Tästä seuraa yhteiskunnallisia ongelmia, jotka tietysti vaikuttavat yksilöihin. Yksilöille tulee ongelmia, jotka johtavat pitkittinyneinä levottomuuksiin sekä kaaokseen, joka voi pahimmillaan viedä nyky-yhteiskuntarakenteen heikentymiseen tai jopa kaatumiseen. Tämä on vain yksi monista mahdollisista kausaaliketjuista, jotka alkavat resurssien loppuunkuluttamisen myötä.
Väestönkasvu aiheuttaa myös toisen ajatuksia herättävän ongelman: ravinnon loppuminen. Kuten Helsingin Sanomien havainnollistava artikkeli kertoo, emme voi valjastaa enempää maata viljelykseen. Tällä hetkellä käytämme 60% maapallon pinta-alasta ruuan tuottamiseen - loput 40% on siihen soveltumatonta. Voisimme säästää ruokavarojamme, jos tyytyisimme siihen määrään ruokaa, jolla ihminen pärjää. Kyseisen määrän voi tuottaa noin 0,2 hehtaarilla. Jotta pääsisimme tähän tavoitteeseen, tulisi meidän länsimaalaisten vähentää ruuankulutustamme seitsemäsosaan. Tulisiko tällainen onnistumaan? Henkilökohtaisesti en usko sen koskaan tapahtuvan.
Ravintoomme kuuluu myös puhdas vesi. Meillä täällä Suomessa puhtaan juomakelpoisen veden loppuminen ei ole ongelma, ainakaan vielä. Muualla maailmassa tilanne ei kuitenkaan ole yhtä valoisa. Maailmassa on tälläkin hetkellä yli 780 miljoonaa ihmistä, jotka joutuvat juomaan likaista vettä. Monissa paikoissa puhdas vesi on loppumassa. Mitä tapahtuu tämän ollessa akuutti globaali ongelma? Mitä tapahtuu puhtaan veden loppuessa? Aletaanko sitä varastoida ja myydä kiskurihinnoin rikkaille? Vai aletaanko vesivaroilla kiristää kokonaisia valtioita, kuten James Bond -elokuvassa Quantum of Solace aiottiin? Puhdas vesi on elinehto meille ihmisille ja elintärkeän asian ollessa kyseenä, turvaudutaan helposti erittäinkin epätoivoisiin tekoihin. Yksi seinälle maalatuista piruista kuvastaakin sotaa puhtaasta vedestä. En voi kuin todeta Suomen olevan mielenkiintoisessa tilanteessa, jos tällaista tapahtuu.
Pelastus - onko sellaista ja jos on, onko se helppo?
Tunnettu suomalainen filosofi Pentti Linkola totesi eräässä kirjassaan seuraavanlaisesti: ''Mitä tehdään, kun sadan matkustajan laiva on äkillisesti uponnut ja vain yksi kymmenen hengen pelastusvene on saatu vesille? Kun pelastusvene on täynnä, yrittävät ne, jotka vihaavat elämää, kiskoa siihen lisää haaksirikkoutuneita ja upottaa kaikki. Ne, jotka rakastavat ja kunnioittavat elämää, lyövät laivakirveellä partaisiin takertuneet liiat kädet poikki. (Eloonjäämisoppi ja lääkärietiikka, 1992)''. Linkola on tämän ja vastaavanlaisten tekstiensä takia saanut paljon kritiikkiä sekä vihaa osakseen, mutta hänen ajatuksissaan on perää. Ihmisiä on jo nyt paljon ja silti yritämme pelastaa jokaisen elämän kriisien ja katastrofien keskellä. Jos emme tekisi näin, väestönmäärä laskisi - ainakin jonkin verran.
Edellämainittua
ei varmaankaan moni olisi valmis toteuttaaan, mikä on ymmärrettävää.
Kukapa haluaisi kuolmaan jätettyjen ihmisten veret käsilleen.
Kysymys ei kuitenkaan ole absurdi, meidän on jossakin vaiheessa
valittava elossapysymisen ja yksilönvapauden sekä ihmisoikeuksien
välillä. Kiina on ottanut askeleen kohti elossapysymistä
toteuttamalla yhden lapsen politiikkaa (tätä vasten monissa
uskonnoissa kielletään jopa ehkäisy). Länsimaissa on pohdittu
ravinnonkulutuksen vähentämistä, mutta se puolestaan soiti vapaata
markkinataloutta vastaan ja siitähän ei kapitalistisissa maissa
hevillä luovuta. Myöskään resurssien kuluttamista ei ole
vähennetty siitä huolimatta, että ne ovat tällä hetkellä
loppumaan päin. Meidän täytyykin kysyä itseltämme vaikkapa
ostoksia tehdessämme, mit varsinaisesti tarvitsemme ja mistä
olisimme valmiit luopumaan pysyäksemme hengissä hetken pidempään
(paradoksaalinen
ajattelumalli, näin sivu huomiona).
Toisaalta
tulevaisuutta ei kuitenkaan ole ennalta määrätty. Voi hyvinkin
olla, että tekno-optimistit ovat oikeassa ja teknologian kehitys
poistaa ravinnon, resurrisen sekä tilan loppumisen ongelmat.
Tuotamme jo nyt huomattavia määriä enemmän ravintoa pienemmillä
alueilla muun muassa geenimuuntelun keinoin. Markkinoille tulee myös
vähäpäästöisempiä, ekologisempia autoja (joiden ekologisuudesta
voidaan toki kiistellä). Tämän lisäksi EU säätää
standardivauhdilla direktiivejä, joilla rajoitetaan sallittuja
päästö- ja kulutusmääriä tehtaissa. Teknologia saattaa kehittyä
jopa niin suuren askeleen, että osa maan asukkaista muuttaa
avaruudessa möllöttäville muilla planeetoille ja kuihin - kuka
tietää.
~ Yeti Kakko
Mielenkiintoinen, vaikkakin hieman ennalta arvatava tuo juonen etenemä. Tekstistä paistaa myös läpi tukeva pysyminen nykyisessä länsimaisessa ajatusmallissa, eli saavutetusta edusta ei luovuta ja vahvemmilla olevien pitäisi karsia väestöä heikompien ryhmästä.
VastaaPoistaOletko vielä ajatellut kyseenalaistaa tuota kouluissa ja ikävä kyllä doktriinina yliopistoissa opetettavaa darwinismiin perustuvaa elämänkatsomusta ja vaikka vain ajatusharjoituksena miettinyt tilanteen syitä ja seurauksia muusta näkökulmasta?
Itse väittäisin ainoan ratkaisun olevan nykyisen länsimaisen maailmakuvan muuttamista ihmisläheisemmäksi. Siis ihmiset ovat aina tärkeämpiä kuin raha ja jatkuva oman edun hakeminen. Loppujenlopuksi luopuminen osasta maalista hyväänsä toisien eduksi sattuu vain itsetuntoon.
Hei,
VastaaPoistaluin teistä Ylen uutissivuston kautta ja olen todella iloinen, että omassa kotikaupungissani on tällaista nuorten organisoimaa keskustelutoimintaa. Olisi mielenkiintoista osallistua tilaisuuteenne joskus. Ymmärsin, että niihin voi vapaasti tulla halukkaat, mutta en nähnyt kokoontumisaikatauluanne missään.
Yllä olevan kirjoituksen aihe on ajankohtainen ja polttava. Vääjäämätön tosiasia taitaa olla, että väestönkasvun pysähtymisen piste tullaan saavuttamaan. Voin vain kuvitella, että silloin ollaan selvästi tilanteessa, jossa useimmat todella kokevat, että syntyvää lasta olisi mahdoton elättää tai ettei lapselle olisi edes tilaa.
Oli miten oli, lisääntyvä väestö ja vähentyvä tila vaativat maailmanlaajuisen rauhan saavuttamista. Ihmiskunnalla ei olisi varaa sotia enää hetkeäkään, mutta silti - niin käsittämätöntä kuin se on - sitä vieläkin tapahtuu.
Lapsia on hankittu turvaksi ja se on minusta tärkeä syy vieläkin. Minusta on harmillista, että kaikkein tiedostavimmat ihmiset tekevät niitä päätöksiä, etteivät hanki lapsia, koska se kuormittaa ympäristöä. Sen sijaan lisääntyminen jää välinpitämättömämpien kontolle. Tiedostavilla olisi mahdollisuus kasvattaa lapsistaan niitä, joilla olisi ratkaisun avaimet käsissään maapallon kestokyvyn tukemiseksi. Yksi mahdollisuus voisi olla se, että jos ei halua itse tuottaa uutta ihmistä maan päälle, kasvattaisi silloin jonkun toisen lapsen. Edes tiedostavuus jatkaisi olemassaoloaan.
Olen vakaumukseltani baha'i ja nämä ja monet muut kysymykset ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuudesta ovat keskeisiä uskonnossamme. Näen tärkeänä suvaitsevaisuuden, yhteistyön ja toimintaan tähtäävän tieteen harjoittamisen ihmiskunnan selviytymisen kannalta. Jokainen yksilö ei voi elää 85 vuotiaaksi, mutta en usko, että kenenkään tarvitsee silti jouduttaa toisen kuolemaa.
Jos maailman rikkaudet jaettaisiin tällä hetkellä tasan, kaikilla olisi tarpeeksi päivittäiseen selviytymiseen. Vuonna 2010 "39% maailman varallisuudesta kuului kotitalouksille, joiden omaisuuden arvo on yli miljoona dollaria." (IS 1.6.2011) Voi vain arvella miten moni kotitalous jää alle prosenttiin. Tämä on moraalinen kysymys. Mikä saisi miljonäärin kohtuullistamaan omaisuutensa määrää puutteenalaisten hyväksi? Mikä tahansa rauhanomainen ja vapaaehtoisuuteen perustuva ratkaisu kelpaisi minulle.
Terveisin
Leena
Kiitoksia Leena kommentistasi!
PoistaOlen myös tutkinut nyky-yhteiskuntien ja erilaisten järjestelmien vaikutusta ihmisen toimintaan ja erityisesti toiminnalle perustana olevan ajatteluun.
Kysymyksesi: "Mikä saisi miljonäärin kohtuullistamaan omaisuutensa määrää puutteenalaisten hyväksi?" on mielestäni taidokkaasti hyvään pyrkivä ja antaa mahdollisuuden lähestyä nyky-yhteiskuntiemme erään ongelman ratkaisua. Mielestäni kysymys on siis oikeilla jäljillä, mutta kysymyksen ongelmana on meihin vaikuttavat kulttuuriset normit. Luopuminen ja haaliminen nimittäin edellyttävät molemmat vertailun vaadittavaa kohteiden mittaamiskyvykkyyttä. Valitettavasti kulttuurissamme ajattelemme (monesti, ei aina), että kaiken voi mitata (rahassa, metreissä, sekunneissa...). Emme pohdi tarpeeksi kriittisesti mittaamisen mahdollisuutta. Onko esimerkiksi kahdelle eri metsälle asetettavissa todella jokin rahallinen arvo hehtaarien ja metsäntiheyksien avulla jolla voimme selvittää sen, että kumpi metsä on arvokkaampi. Luonnossa esimerkiksi pelkän luonnon kohteen lisäksi tulisi nähdä kaikki kohteeseen liittyvät vaikutus suhteet eli luonto itsessään.
Tämä mittaaminen ja vaikutussuhteistaan irtirepivä objektivointi vieraannuttaa meitä luonnosta ja elämästä. En tässä halua tuomita rikkaita tai hyvävaraisia, koska itse rikkaudessa ei ole mitään pahaa, jos se nähdään vain pienenä osana koko kaunista elämää ja tämä rikkaus ei ylitä elämän ja luonnon kunnioittamista.
Luopumisessa ja haalimisessa on siis sama ongelma objektivointi ja mittaaminen. Ratkaisuna näkisin luonnon kohtaamisen korostamisen. Kun ymmärrämme luonnossa ja elämässä itsessään olevat lukemattomat objektien väliset vaikutussuhteet, niin käsityksemme toiomintamme moraalisesta arvosta elämää ja luontoa kohtaan selviää meille.
Mikäli tämä kiinnosta tai ei selvinnyt niin julkaisen tänne blogiin tänään kirjoitukseni "Hyvästä yhteiskunnasta", jossa käsittelen aihetta ja lähiaikoina tänne ilmestyy myös kirjoitus kapitalismin kritiikistä jossa käsittellään aihetta.
Terveisin luonnosta ja elämästä vieraantumista vastustava Henrik
Hei teille molemmille ja kiitoksia kommenteistanne koko meidän ydinryhmämme puolesta!
VastaaPoistaSitten omia vastauksiani:
Lappalainen,
On totta, että tekstistä paistaa länsimainen etukeskeinen, oman tilanteen pelastaminen - elänhän länsimaassa, omat elämänkokemukseni heijastuvat ajatuksissani ja tässä tapauksessa tässä kirjoituksessa. Mutta tällä hetkellä länsimaidenkin oman edun tavoittelu olisi kaikille hyväksi; väestönkasvu ei ole vain jotakin tiettyä ihmisryhmää koskeva ongelma vaan se koskettaa niin meitä kuin muitakin. Siksi ongelmaan pitäisi löytää jokin solidaarinen ratkaisu, jolla pystyttäisiin ajamaan jokaisen maapallon asukkaan etua.
Ja tarkoituksenani ei ollut lähettää viestiä ''vahvemmilla olevien pitäisi karsia väestöä heikompien ryhmästä'', mutta jos näin on päässyt käymään alitajuntaisesti pahoittelen sitä. Ongelma vain syntyy väestönkasvun jatkuessa ja väestön määrän noustessa liian suureksi ilman, että siihen on kiinnitetty ollenkaan huomiota. Silloin hyvin herkästi lähdetään toteuttamaan viidakon lakia eli vahvimmat selviävät. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun ihmiset tekevät asioita oman edun nimissä. Ja heikoimpien ryhmästä? Mielestäni ongelma on meissä länsimaalaisissa; tuo 0,2ha on aasialaisen ruuantarve, 1,4ha puolestaan amerikkalaisen. Missä siis oikeastaan on vika? Meissä.
Leenalle,
''Ajatuksia Hoffissa'' kokoontuu epäsäännöllisesti Cafe Hoffissa ja päivistä ilmoitamme meidän Facebook seinällämme (http://www.facebook.com/pages/Ajatuksia-Hoffissa/496686383693796. Seuraava kerta olisi ansaitun joululoman jälkeen 17.1.2013, jolloin meillä on vieraanamme Markus Pantsar.
Mitä tulee kommenttiisi kirjoituksesta, olen samaa mieltä. Itse asiassa keskustelussamme Hoffissa lensi ilmaan myös toinen Linkolan kommentti: ''Mutta voiko olla sen arvottomampaa, roistomaisempaa tointa kuin nikkaroida turhuutta maailman merille, haaskata viimeisiä luonnonvaroja loistoristeilijöihin, joissa ihmiskunnan elähtäneimmät haaskat viskihuuruissaan kyntävät Karibianmerta ympäriinsä?'' Vaikken Linkolaisuutta itse tue aivan tappiin asti, on hänen kirjoituksissaan perää.
Tämän hetkinen elämäntapamme ei ole ekologisesti kannattavaa eikä näin ollen myöskään järin terveellistä enkä nyt puhu karppauksesta tai E-koodeista. Mitä jos alkaisimme radikaalisti kuluttamaan vähemmän? Auttaisiko se? Ehkä, mutta kuten tekstissäni totesin, se sotisi tämän hetkistä kapitalistista markkinatalousmallia vastaan. Se ei tulisi onnistumaan tarpeeksi nopeasti.
Ratkaisu? Ympäristötietoisuus. Mutta sitähän annetaan koko ajan? Tai ainakin viimeisen 4 vuoden aikana olen törmmännyt niin monta kertaa kaikenmoiseen paasaamiseen, että korvistakin tulee ulos. Mutta sitten alkaessani tutkiskelemaan tätä väestönkasvua ja sen tuottamia ongelmia heräsin itsekin ajattelemaan mihin maailma on menossa. Olisko siis ratkaisuna vain saada ihmiset ajattelemaan ja miettimään tätä ongelmaa? Olisivatko varsinkin länsimaiset kansat valmiitta myöntämään, että elämme monien turhuuksien keskellä ja voisimme karsia kulutustamme isolla kädellä? Ehkä, mutta rohkenen epäillä.
Ja tule ihmeessä käymään Hoffissa ensi vuonna, kun kertoja taas järjestetään! Aiheinamme on tulevan vuoden puolella ainakin näillä näkymin matemaatikan ja kielenfilosofia sekä sukupuolten välinen tasa-arvo. Varmasti syntyy ajatuksia ja keskustelua.
Terv. Yeti Kakko (ja muu ''Ajatuksia Hoffissa'' ydinryhmä)