Tabut

Meille tabusanan merkitys on kahdenlainen. Yhtäältä se merkitsee pyhää pyhitettyä toisaalta kammottavaa, vaarallista, kiellettyä, epäpuhdasta. Tabusanan vastakohta on Polynesian kielessä noa = tavallinen, arkipäiväinen, kaikkien saavutettava. Tabuun liittyy siis jotakin luoksepääsemätöntä ja ilmeneekin pääasiassa kieltoina ja rajoituksina. Tabun sisältävät rajoitukset ovat muutakin kuin uskonnollisia, moraalisia kieltoja. Ne eivät perustu minkään jumalan käskyn vaan niiden voidaan sanoa tarjoutuvan itsestään. Moraalikäsityksistä ne eroavat sikäli, että ne eivät kuulu mihinkään järjestelmään, joka pitäisi tiettyjä pidättyneisyyden muotoja välttämättömänä ja myös perustuisi, miksi ne ovat välttämättömiä. Tabuista puuttuu kaikki perustelut. Niiden alkuperää ei tunneta ja vaikka ne ovat meidän mielestä käsittämättömiä, ne ovatkin itsestään selviä niille, joita ne koskevat.

-Freud-

Tabuista ei puhuta – edes siinä mielessä, että sanaa käytettäisiin usein. Silti tabuja voidaan ymmärtää olevan ympärillämme, mutta mistä tiedämme, että jokin vaiettu asia on tabu ja mikä erottaa tabut sellaisista asioista, joista ei vain ole tapana puhua? Tätä kysymystä voidaan lähestyä ainakin neljältä eri kannalta:

1.     Miten tabut välittyvät?

Riittääkö pelkkä tabuistuneesta asiasta puhumattomuus? Vaikuttaa nimittäin melko paradoksaaliselta, että tabut ovat itsestään selviä ja ne siirtyvät sukupolvelta toiselle, niiden pääosin ollessa asioita, joista ei puhuta. Tabuihin kuuluu siis erilaisia viittauksia toisaalta sen kautta, että miten sanoja käytetään ja toisaalta siitä minkälaisia kehon viestejä (esim. ilmeitä) tietyissä tabun kosketuksessa käytetään. Vaikuttaa siltä, että tabusta vaikeneminen ja tabujen kosketuksessa tietyllä tavalla viestintä ovat kolikon eri puolia ja synnyttävät kokonaisen sosiaalisen järjestelmän. Lisäksi tähän järjestelmään kuuluu myös viesti ilmaisemattoman avulla. Se mistä vaietaan julistaa itseään äänekkäästi tabun sosiaalisessa järjestelmässä.

Hetkinen! Eivätkös tabut kuulu myös biologisen seksuaalisuuden pariin? Eivät, sillä niin kuin myöhemmin tulen osoittamaan seksuaalisuus on erityisesti eräs sosiaalisuuden muoto, eikä mikään biologinen fakta. Seksuaaliseksi olioksi kehitytään yhteisössä, vaikka seksuaalisuudella onkin tietyssä mielessä biologinen halujen ja tarpeiden muoto. Erityisesti seksuaalinen kokemus (niin kuin kaikki kokemukset) on yhteisöllinen ja näin myös yhteisön sosiaaliseen järjestelmään kuuluva.

Tabujen ollessa sidottuja sosiaaliseen järjestelmään on tabu myös kulttuurisidonnainen ja yhteisöllinen. Silti herää kysymys: Onko olemassa sellaista tabua, joka olisi universaali, joka on välittynyt kaikissa kulttuureissa sukupolvelta toiselle ja vaikuttaa kaikkialla maailmassa? Vaikeahan tuohon on kokemuksen avulla lähteä vastaamaan, mutta lähtökohdat tabulle voidaan ehkä ymmärtää ja näin tabujen synnyn kautta päästäänkin vastaamaan universaalin tabun teoreettisesta mahdollisuudesta. Tämä siksi, että tabun saadessa sosiaalisen muodon yhteisössä, se kenties vain ilmenee eri tavoin eri yhteisöissä ja kulttuureissa. Esimerkiksi naisen seksuaalisuuden tabu voidaan nähdä useissa eri kulttuureissa erilaisten normaaleiden ja kieltävien määrittelijöiden alaisuudessa, mutta painotukset ovat hyvinkin erilaisia.

2.     Miten tabu syntyy?

2.1 Tabun vaatimat tasot

Tabut vaikuttavat liittyvän toisaalta tietynlaisiin niukkoihin ja selviytymisen kannalta tärkeisiin resursseihin. Nämä resurssit ovat yhteisöissä käytössä tavallisia, arkipäiväisiä ja kaikkien saavutettavia, mutta niiden väärinkäyttäminen on vaarallista nimenomaan niiden ollessa luonteeltaan niukkoja ja tärkeitä selviytymisen kannalta. Tämä on ehkäpä juuri sosiaalisen järjestelmän eräs materiaalinen perusta. Esimerkiksi Intiassa lehmät ovat yhteisön kannalta erittäin arvokkaita (tuottavat lantaa, maitoa ja vetävät auroja ja ovat muutenkin erityisen käyttökelpoisia) – lehmät ovat eräs resurssi. Resurssien käyttäminen yhteisön tarpeiden kannalta huonosti johtaa koko yhteisön asettamaan häpeään, mutta toisaalta resurssin käyttö on yhteisössä luonnollista ja arkipäiväistä, kun se tehdään yhteisössä hyväksytyllä tavalla. Niiden väärinkäytölle asetettu kielto on perujaan nimenomaan halusta (ja jopa eräässä mielessä biologisesta tarpeesta käyttää niitä nimenomaan värin: esim. syödä lehmä). Eli yhteenvetona:

                                                    i.            Tabun materiaalinen perusta on niukka resurssi, joka on yhteisön kannalta tärkeä.

                                                  ii.            Tabun psykologinen perusta on halu käyttää tätä resurssia yhteisöä tuhoavasti, mutta omien kiellettyjen halujen (ja biologisten tarpeiden mukaisesti).

                                                iii.            Tabun sosiaalinen perusta on yhteisön luoma häpeä niukan resurssin väärinkäyttäjälle.

Tabu siis syntyy, kun yhteisö pitää jotakin asiaa niin tärkeänä ja merkittävänä, että se mobilisoi koko yhteisön totaalisesti toimimaan sen käyttötavan ja tradition ehdolla. Vastaavasti voidaan myös muotoilla:

A.      Niukan resurssin käyttö tradition avulla yhteisöä rakentavasti on hyväksyttyä.

B.      Yhteisöä tuhoavan resurssin käyttö yhteisön tradition kieltämällä tavalla on häpeällistä ja kiellettyä, mutta tiettyjä tarpeita ja haluja tyydyttävää.

C.      Yhteisöä tuhoavaa resurssia käyttäminen tradition mukaisesti yhteisöä hyödyttäen on hyväksyttyä

Tabussa on siis yhteisöllisen toiminnan kannalta kaksi selkeää puolta (joita ei voida suoraan erottaa toisistaan):

a.      resurssin arvostaminen sen ollessa kuluva (ja tärkeä) sekä

b.      resurssin käyttötapa, käytön johonkin yhteisön kannalta arvostettavana pidettyyn suuntautuessa

Arvostuksen ollessa sosiaalista ja yhteisöllistä tabun muodostumiseen vaikuttaa erityisesti yhteisön arvot. Mikä on se päämäärä, jota yhteisön toiminta tavoittelee, on tabun muodostumisen perusta. Arvostettava naisellisuus tai naisellinen seksuaalisuus tai hyvä elämä muodostavat tietynlaisina arvoina tietynlaisessa sosiaalisessa systeemissä tabun.

2.2 Tabu ja luonnollisuus esimerkin avulla: insestitabun ja seksuaalisuuden analyysi

Kiinnitetään vielä huomiota tekstissä aiemmin mainittuun kohtaan ” toisaalta resurssin käyttö on yhteisössä luonnollista ja arkipäiväistä, kun se tehdään yhteisössä hyväksytyllä tavalla”. Onko tabu siis jotakin ei-luonnollista? Siltä äkkiä mietittynä vaikuttaa. Esimerkiksi insestiä ei pidetä kovin luonnollisena. Kuitenkin ihmisen kehityksessä on insestinen vaihe, josta opitaan ja kuuluu oppia pois, sillä muutoin henkilö julistetaan sairaaksi. Eli ihmisellä on kuitenkin luonnostaan tietynlainen insestinen taipumus siinä mielessä, että ilman ”keinotekoista” sosiaalista systeemiä ihmisellä olisi ainakin jossain määrin tuo luonne.

Kyse on siis Freudlaisittain kielletyn halun ilmenemisestä. Emme saa kuitenkaan sortua traditioon ja irrottaa tabua sen perustasta, jonka tasot juuri muotoilimme. Mikä sukulaisten välisen seksuaalisen kanssakäymisen kieltämisessä on niin arvokasta, että meidän on kiellettävä insesti, ettei siinä ole mitään tavoiteltavaa ja se on yhteisöä tuhoavaa? No eräs pointti on ihan käytännöllinen. Nimittäin suvun sisäisistä seksuaalisista suhteista saadaan perinnöllisesti sairasta jälkikasvua. Samasta syystä moniavioisuus on jokseenkin ollut kiellettyä, tabumaista. Yhteisön piirissä ”hulvaton” perimän jakaminen aiheuttaa biologisia ongelmia paitsi sairauksina, niin perimän yksipuolistumisena. Kärsivä resurssi on siis yhteisön kestävyyden kannalta merkittävät lisääntymiskumppanit sosiaalisen järjestelmän määrittelemien terveitten jälkeläisten kautta.

Näinkään yksinkertainen asia ei ole. Jos kerran insestitabua pidetään luonnollisena, niin miksi siihen tarvitaan sosiaalisen järjestelmän kielto, hyväksyntä ja häpeä ja toisaalta miksi ilman genetiikan tuntemista tabukieltoja esiintyy lähes kaikissa kulttuureissa? Vaikka tämä perimällinen totuus insestin kannalta onkin ymmärrettävä, niin se on ymmärrettävää vain biologisena totuutena. Ei ole missään määrin todettavissa, että perinnöllisten sairauksien välttäminen on itsestään selvä tai luonnollista. Käsite luonnollisuus, eteenkin tässä yhteydessä, on eräs vallan muoto, ei ”luonnonlaki”. Tässä se mikä on luonnollista, onkin sosiaalisesti hyväksyttävää - se joka muodostaa luonnon lain. Perustelu insestikiellolle ei ole näin täysin biologinen vaan ideologinen: poliittinen, taloudellinen ja myytin omainen. Foucault’n teorian mukainen tiedon ja vallan yhteys näkyy tässä.

Biologia ei siis tässä kuvaa tabun materialistista perustaa, sillä biologiakin on tabujen selityksen kannalta tietyssä mielessä ideologinen ja muistuttaa sosiaalista järjestelmää, johon tabut itse kuuluvat. Sen sijaan insesti on uhka suvussa esiintyvälle arvojärjestelmälle. Foucault’n mukaan: ”Nautintojen käytäntöä pohditaan samoin kuin kategorioin kuin valtataistelua ja yhteiskuntahierarkiaa: vastaavuuksia havaitaan kilpailusuhteissa, vastakkainasetteluissa ja erotteluissa sekä osapuolten roolien erotteluissa. Tämän analogian avulla käy ymmärrettäväksi, että yksi sukupuolikäyttäytymisen rooleista on olemukseltaan kunniallinen ja ehdottoman oikeana arvostettu ja se on aktiivisen, hallitsevan, penetroivan ja sitä kautta ylempiarvoisuutensa osoittavan osapuolen rooli.” Insesti rikkoo erilaisia suvun arvohierarkioita sukua pidettäessä eräänlaisena instituutiona (lukuun ottamatta jumalaisia hallitsijoita, jolloin sama teoria toimii, mutta sen sovelluksesta saammekin insestiset suhteet). Kenties tabukielto suojelee juuri sukuinstitutionaaliselta vallalta seksuaalisuuden kentässä ja samalla se suojelee kuninkaitten valtaa ja on itseasiassa.

Tämä on kuitenkin melko suppea näkökulma ilman nautinnon kokemisen alkuperän ymmärtämistä. Kreikassa nautintojen harjoittaminen lähtee roolista tai polariteetista (kreik. aforodisia). Tämän seksuaaliroolin saavuttamiseksi on ylläpidettävä halua ja tarpeita, jotka herättävät halun. Ei ole kuitenkaan vaarallista ”palvella” haluja ja haluun johtavia tarpeita, vaan muuttua niiden orjaksi. Koko merkitys on siis seksuaalisen halun ja kiellon ristiriita, joka koskee kiehtovaa nautintoa seksuaalisessa kokemuksessa – seksuaalinen kokemus on yhteisöllinen, eikä ristiriitainen nautinnon kokeminen tee tässä mitään poikkeusta.

Tämä on siis insestikiellon tradition todellinen muoto (ei mikään tabun peruste). Se kuvaa lähinnä insestin kieltoa, kokemuksellisesti. Siinä sosiaalisessa piirissä, jossa yksilön sosialisaatio on tapahtunut, seksuaalinen kokemus on köyhempi, epäaito ja ”vieraantunut”. Seksuaalinen kokemus on laaja-alaisempi seksuaalisen sosialisaation merkityksessä ei-sukulaisten kanssa, sillä kokemus on erityisesti seksuaalinen kokemus, eikä saa muuta merkitystä. Seksuaalinen kokemus on tässä piirissä epäaitoa, sillä seksuaalisen viehättävyyden kokeminen liittyy sosialisaatioon yhteisössä. Lisäksi suvullinen seksuaalinen kokemus on ”vieraantunutta”, sillä aiemmista syistä insestiä harjoittava henkilö kokee vieraantumista seksuaalisuudestaan. Kokee siis, että on jokin sellainen seksuaalinen minä, joka ilmenee vieraantumisen, kokemuksen köyhyyden ja epäaitouden kokemuksena.

Tämä seksuaalinen essentia mahdollistaa insestitabun. Se on sosiaalisen minän tietynlainen ristiriita, jonka perusta on yhteisöllinen, poliittinen, taloudellinen, luonnontieteellinen jne. Erityisesti tämä essentia on eräänlainen vallankäytön muoto. Se saa merkityksensä osana seksuaalista järjestelmää, jolla on kielto – halu – nautinto rakenne, joka on ristiriitainen sosiaalinen järjestelmä. Insestissä siis epäsoveliaasti uhrataan (yhteisöllisenä resurssina) kokonainen kehollinen nautinto.

2.3 Universaalin tabun edellytyksiä

Olemme käyneet siis läpi tabujen lähtökohtien luonnetta ja pääsemme tätä kautta käsittelemään tabun vaikutustapaa. Palaamme kuitenkin ensin Tabun universaalisuuteen. Nyt ymmärrämme mitä universaali tabu vaatii ja saamme asetettua kysymyksen universaalille tabulle:

Onko olemassa seuraavia kriteerejä täyttävää oliota

·         Universaalia resurssia (materiaalinen)

·         Universaalia halua tai tarvetta jollekin resurssille (psykologinen)

·         Universaalia sosiaalista järjestelmää, jossa tätä resurssia voidaan käsitellä (sosiaalinen, käytännöllinen)

·         Universaalia arvoa (ideologinen)

·         Universaalia kykyä käyttää tätä resurssia (käytännön tekeminen)?

Kaikkia kriteerejä täyttävää oliota ei varmaankaan ole ja jos on, niin sen kuuluisi olla meille täysin itsestään selvä ja kyseenalaistamaton, emmekä sitä voisi tietää. Muotoilu varmaankaan johtuu nimenomaan siitä, että kaikilla ideologioilla ainakin on aina jokin paikallinen ja ajallinen perusta, mutta niin kuin todettu, sitä ei voi tietää.

3.     Miten tabu vaikuttaa?

Tabut vaikuttavat erittäin monialaisesti niin kuin huomasimme tabun perustasta. Kuitenkin kuten huomasimme, tabu pyrkii traditioon ja tradition erityinen piirre onkin se, että traditio voi hukuttaa alkuperäisen tabun merkityksen. Intiassa lehmän lannan tuottamisen ”takaamiseksi” lehmistä tulee pyhiä (en toki väitä ettei lehmillä olisi muitakin merkityksiä). Näin yhteisön häpeä jää hallitsevaksi ja alkuperänsä unohtaessa voi vapaasti hallita sosiaalista järjestelmää.

Tällä hallinnalla on vaikutusvaltaa, joka voidaan erityisesti Foucault’n mukaan ymmärtää piilovallaksi – vallaksi, jota ei tunnisteta. Traditio toimii juuri vallan piilottajana. On ymmärrettävä, että puhumattomuus tai tradition varjo ei välttämättä johdu tämän vallan väärinkäytöstä, vaan se tabujen kohdalla tarjoutuu itsestään ja on välttämätöntä. Tabun tehokkuus perustuukin siihen, ettei sitä juuri piilo-ominaisuutensa takia tunnisteta.

Merkittävää onkin huomata, että arvostettavan päämäärän ollessa tavoiteltava, kuvittelemme että sosiaalisen järjestelmän sallivuuden sisällä saamme enemmän vapautta saavuttaa tämän päämäärän ja tällä päämäärällä. Naisten seksuaalisuuden täydellinen tunteminen ei biologisesti ole koskaan täysin mahdollista, mutta sen ajatellaan lisäävän vapautta. Esimerkiksi vapautta lapsikuolleisuuden vähentämisen myötä äitiyteen (mikä siis ei ole vapautta, koska luonnontieteelliselle faktalle perustuva vapaus on aina rajattua sosiaalisen systeemin sisälle). Tabut siis aiheuttavat harhaluulon vapaudesta, eli ”vapauden”. Voimmekin tältä pohjalta helposti muotoilla kaksi yhteisön perustaa, jotka saavat luonteensa tabusta ja sitä kautta tabu vaikuttaa yhteisössä:

1.      Yhteisö pohjautuu johonkin sellaiseen arvoon, joka on ideologisen luonteensa takia ihmisen keksimä, keinotekoinen ja siksi saavuttamaton. Kuitenkin tätä arvoa voidaan koskettaa yhteisön sallimalla tavalla ja se on täysin tavoittamattomana, mutta kosketettavana, loputtoman tavoittelun kohteena.

2.      Tämän arvon tavoitteleminen on ”vapaata” sosiaalisen järjestelmänsä sisällä ja luo ”vapautta” tässä järjestelmässä.

Pikaisesti mietittynä ainakin vaikuttaa siltä, että mikäli pidämme yhteisöä ja yksilöä essentialistisina siinä määrin, että molemmissa on jokin arvostettava rakenne, arvostettava ihmisyys ja arvostettava yhteisöllisyys, niin tabuperusta on jopa välttämätön. Essentia perustuu aina sosiaalisessa systeemissä arvostettavuudelle. Tämän huomasimme esimerkiksi insestiä pohdittaessa seksuaalisen essentian kautta sen ollessa insestitabun kannalta välttämätön.

Olettamamme on ainakin jokseenkin oikeassa, mikäli pystymme nyt löytämään omasta yhteisöstämme jonkin tällaisen tabupohjan. No, kokeillaan! Onko yhteisössämme jokin sellainen arvo jolle kaikki yhteisöllinen toiminta perustuu? Yksi tällainen tulee välittömästi mieleen - eräänlainen hyöty. Tämä hyöty näyttäytyy kaikessa tekemisessä eräällä tavalla ja tällainen on esimerkiksi näkyvillä kehitys ajattelussa. Kehityksellä on kuitenkin vain se arvo, mikä sille annetaan. Helppona esimerkkinä on kehitys pyörästä avaruusalukseen. Mikä on tämän kehityksen arvo? Tälle arvon antaminen voi olla loppupeleissä mahdotonta ilman sosiaalista järjestelmää, jossa tämä arvo on annettu, mutta tällä kehityksellä vaikuttaa yhteiskunnassamme kuitenkin jokin arvo olevan.

Merkityksellistä on, että teknologinen kehitys mahdollistaa tietynlaista kontrollia ja hallinta mahdollisuutta, jotka ovat erityisesti välineitä jollekin – selviytymiselle. Filosofi Tere Vadenia lainatakseni selviytymistä yritetään varmistaa tietämällä kaikki luonnosta, järjestä, kvanteista, geeneistä ja milloin mistäkin. Lisäksi selviytymistä perustellaan näitten kaikkien avulla (”geenit määräävät meidät selviytymään”- tyyppisesti) ja näistä kaikesta yritetään tehdä sellainen sosiaalinen järjestelmä, joka palvelee totuutta selviytymiselle. Se on tabun sosiaalinen järjestelmä, jonka kahlitsemana voimme vapaasti toimia selviytymistä kohti, joka on äärettömän kaukaisena täyttyvä (ikuinen selviytyminen, ikuinen elämä, selviytyminen tulevaisuudesta…), johon tulee pyrkiä. Tabu näkyy nyt selvästi oudolla rakenteella: arvostettava = hyöty = selviytyminen, mistä seuraa vapaus.

Selviytyminen on siitä mielenkiintoinen rakenne yhteisössä, että se pitää resurssina elämää. Kuulostaa oudolta, mutta niin kuin olemme huomanneet, se on eräänlainen resurssi. Vasta nyt kun elämää ja erityisesti ihmiselämää on maapallolla aivan mieletön määrä, niin elämän rajoittamisesta on alettu puhumaan ja aivan mielettömän vaivautuneesti. Erityistä huomiota on silti kiinnitettävä siihen, että tästä on puhuttu vain tabun sisällä: miten pitäisi toimia siten, että elämä vähenisi, jotta voitaisiin suojata loputon elämä. Yhdysvallatkin lähettävät sotilaitansa pitkin maapalloa ja kuuntelevat puheluita, jotta hallitsisivat ”ei-elämän” – tabun sosiaalisessa järjestelmässä kehitystä, hyötyä ja selviytymistä. Itsenikin on vaikea päästä tämän tabun taakse, koska elämän tabun sosiaalinen järjestelmä vaikeuttaa sen ymmärtämistä. Se suojaa omaa epäpuhdasta kosketustani (eräänä muotona kyseenalaistus), puhtaalta ja pyhältä elämältä.

Luonnontiedekin on kertakaikkisen hurahtanut tähän ajatukseen. Muistaakseni Kari Enqvistin kirjassa Olemisen porteilla, melko alussa (jos en muista väärin), puhutaan tieteen ja luonnon ymmärtämisen merkityksestä selviytymisen kannalta. Koko evoluutioteoria, luonnon valinta ja näiden kautta juuri esimerkiksi seksuaalisuuden biologia perustu selviytymiseen. Tere Vaden loistavasti kyseenalaistaa tämän. On nimittäin empiristinen fakta, että suurin osa maapallon eläimistä on kuollut sukupuuttoon ja jokainen ”biologinen” olio kuolee.

Puhuessa ei-elämän tabu on niin itsestään selvä kuitenkin, etten juurikaan ole nyt vaivaantunut. Se on niin syvällä kulttuurissamme, että tämä teksti ei tee juuri mitään vaikutusta meihin. Kuitenkin lähtiessä väittämään esimerkiksi lapsikuolleisuuden vähenemistä samanlaiseksi asiaksi kuin alastomuuden tabua, joka on jo osittain poistunut ja jota pidetään vanhanaikaisena, alankin jo vaivaantua ja valtavasti sillä tunnen äitejä, jotka ovat menettäneet vastasyntyneen lapsensa. Lapsikuolleisuuden arvokkuuden ja merkittävyyden kyseenalaistaminen ei siis tule mieleenikään.

4.     Minkälainen ilmiö on tabun rikkoutuminen?

Enenevässä määrin puhutaan tabuista ja niiden rikkoutumisesta. Moderni yhteiskunta on kyennyt paljastamaan sellaisia asioita ja niiden arkipäiväisyyttä, jotka ovat olleet tabuja. Paljastuminen onkin tässä yhteydessä ilmaisuvoimainen sana. Tabun kosketuksessa nimittäin paljastuu häpeän kohta. Tämä kohta, joka sosiaalisessa systeemissä on tabu. Mielenkiintoinen kysymys on, että mahtavatko tabut olla aina osa tietynlaista yhteisön perustaa? Voiko olla yhteisöä, joka ei perustuisi tällaiseen tabupohjaan? Voimmeko siis kuvitella, että mikäli rikkoisimme kaikki tabut, niin meille jäisi jonkinlainen yhteiskunta tai yhteisöllinen systeemi?

4.1 Resurssiyhteiskunta

Niin kuin aiemmin todettiin elämän resurssin yhteydessä, eräs tapa rikkoa tabuja olisi laajentaa resursseja. Kun tehotuotettuna ruokaa on enemmän kuin yhteisön tarpeisiin, niin ruoan ”arvo” ei ole enää suuri ja sillä voidaan tehdä kaikennäköistä ei soveliasta, sellaista, mitä pyhällä ruoalla EI voi tehdä. Toisaalta resurssien kasvattamisen ongelma on ensinnäkin käytännöllinen – ei ole mahdollista kasvattaa niukkoja ja kuluvia resursseja rajojansa enemmän, sillä ne riippuvat viimeistään energian kautta niukoista ja kuluvista resursseista. Toiseksi ongelmana on vieraantuminen yhteisöllisyydestä ja kokemuksellisuudesta, sillä tällöin kokemus on resurssin takana alkuperänsä unohtama. Tabuton resurssien kasvattamiseen perustuva yhteiskunta on siis utopia.

4.2 Vaihtoehto

Resurssien lisäämisen sijaan voimme ymmärtää tabujen syntyvän sosiaalisessa järjestelmässä ajatuksena jostakin arvostettavasta, ihmisyydestä, yhteisöllisyydestä, elämästä tai jostain muusta essentiasta. Sen hyväksyminen, että kaikki tällainen essentialistinen on keinotekoista sosiaalisen systeemin sanelemaa, eikä mitään faktoja on eräs tie ulos tabuista. Tällainen näkemys on postanarkistinen. Postanarkismi hylkää kaikenlaiset essentialistiset rakenteet (geenit määrää, biologis seksuaalisen olennon tarpeet, luonnolliset oikeudet ja muut vastaavat). Ei ole mitään sellaista, mikä antaisi ”tulisi olla” muotoisen olemisen (tulisi selviytyä, olla heteronainen tai jotain vastaavaa), sillä tämä essentia on aina ideologisena keinotekoinen ja erityisesti eräs vallankäytön muoto.

Essentian hyväksymättömyys on tosiaan eräs tabujen rikkomisen muoto. Se ohittaa kaikki tabut jokaisella tabun perustan tasolla. Sen sijaan ongelmaksi tulee kokemuksen ohitus. Se ei tuhoa kokemuksellisuutta samalla tavalla kuin sosiaalisen järjestelmän antamat essentiat, vaan se ei hyväksy niitä, vaikka ne ovat välttämättömiä. Kokemus on yhteisöllinen, eikä yhteisön sosiaalista järjestelmää siksi saada pois kieltämällä sitä ja jos voitaisiinkin, niin sorruttaisiin nihilismiin.

Niin kuin huomasimme esimerkiksi seksuaalisuudesta kirjoitettaessa, postanarkismissa on oikein se että mitään essentielistista muotoa ei ole olemassa siinä mielessä, ettei vaikkapa seksuaalisuus ole muuta, kuin kehollista nautinnon kokemista sosiaalisessa systeemissä. Sosiaalinen systeemi ikään kuin makaa eksistentialistisen tyhjyyden päällä. Tabuja rikkovaa postanarkismia muokatakseni tarjoaisin samaa muokkausmenetelmää, kuin Tere Vaden tarjoaa äänitteessään Postanarkismi ja primitivismi se on mahdollista. Nimittäin voidaan todeta: hyvä, meillä on sosiaalinen systeemi tyhjyyden päällä, joka on keinotekoinen. Primitivismissä nimittäin ajatellaan, että on jokin sellainen ihmisyys, joka on ”luonnollinen”, luonnostaan, mutta se on keinotekoisen ihmisyyden varjossa. Tätä argumentoidaan juuri esimerkiksi sillä, että ihmiset tuntevat olevansa vieraantuneita tästä essentiasta ja niin kuin seksuaalisuuden yhteydessä todettiin, insestinen suhde vaikuttaa epäaidolta, luonnottomalta.

Primitivismissä on siis sama idea suunnasta, keinotekoisesta, luonnottomasta essentiaan sinänsä. Sama suunta on postanarkismissa keinotekoisesta sosiaalisesta järjestelmästä irtipääsemiseen, mutta tuo suunta on vain päämäärätön. Kenties on siis mahdollista irtautua tabuyhteiskunnasta, kun ymmärretään sosiaalisten systeemien olevan keinotekoisia ja tietyn tarveperän itsestään tarjoamia ja samalla kuitenkin muistaa ymmärtää kaikessa eksistentialistinen tyhjyys ja määrittelemättömyys. On olemassa erilaisia faktoja riippuen aina faktan sosiaalisesta systeemissä.

Lopuksi

Mielenkiintoinen huomio on ollut tabujen modernin ajan tietynlainen tabujen rikkomisvillitys. Taiteilijat ja erilaiset järjestöt ovat edellä mainitusti resurssien kasvaessa ja joidenkin sosiaalisten järjestelmien kaatuessa paljastaneet erilaisia tabuja ja muuttaneet niitä arkipäiväisiksi. Eräs tällaisen muotiaallon mahdollistajista on ollut internetin tuoma informaatioresurssi eri sosiaalisten järjestelmien välille. Hyvä näin, mutta oikeastaan koko tabujen rikkomisvillitys vaikuttaa silti itse tabuistuneen ja muuttuneen tietyllä tavalla avoimesta sulkeutuneeksi.

Median hehkuttamat paljastetut tabut ovat olleet kaikki tabuja jotka paljastuessaan ovat saaneet yksilöllisen luonnollisuuden leiman. Alastomuus ei ole enää juuri mikään tabu, mutta alastomuus nykyisessä muodossaan korostaa yksilöllisyyttä ja tiettyä luonnollista essentiaa – on tietynlaisen sosiaalisen hyväksymisen alla. Lisäksi individualismin korostaminen paljastuneissa tabuissa kaventaa koko tabun rikkomisvillityksen yksilöllisyyteen. Yhteisöllisyyden erottaminen tabusta on siis kuin allergiaa muistuttava liian voimakas vastareaktio. Tabunrikkomisvillitys provosoituu tabuistuneista asioista ja jättää näin kaikenlaista huomiotta. Itse tabusta on tullut tabu ja se on hautautunut erilaisten traditioiden, tarkoitusperien ja sosiaalisten systeemien alle. Tabujen rikkominen on hyvä asia, mutta tabujen paljastumisen peittoon on jäänyt esimerkiksi yhteisöllisyys. Heideggerin sosialisaation ja yhteisöllisen ihmiskäsityksen teoriat voisivat olla hyvää lukemista tabujen paljastuksen tradition välttämiseksi.

Lisäksi tuo tekstissä mainittu ”vapaus” on täysin oma keksintöni. Ihmettelen, miten vapaus on tabuja käsittelevissä diskursseissa ja mediahehkutuksessa jäänyt jälleen täysin tasa-arvo keskustelun pimentoon. Tabuihin liittyvä tasa-arvon vaatimus julistetaan äänekkäästi ja hyvä niin, mutta tabut eivät saa vapautta pelkästään tasa-arvon kautta, vaikka ne ovatkin outoina pidettyinä jääneet tasa-arvon ulkopuolelle.

Tabuista puhuttaessa pitäisi ymmärtää tietynlaista ankaruutta realistisuudelle. Kaikenlaiset hehkutukset ja ideologiset villitykset pitäisi kyetä karsimaan pois tabujen paljastumisissa. Se vaatii rohkeutta, mutta niinkuin on sanottu rohkeus ei kumpua ideologisuudesta tai rohkeuden hehkutuksesta, vaan siitä että reaalisuus ja käytäntö sanelevat rohkeuden. Asettukaamme tabuja paljastettaessa realistisuuteen.

Teksti perustuu keskusteluihin 28.03.2013 ja kirjoittaja on melkovapaasti lisännyt tekstiin kaikenlaisia mieleentulleita asioita.

Henrik Villanen