Ihmisoikeuksien ja natsismin yhteydestä

Ihmisoikeuksista puhuttaessa on aina yhtä huvittavaa huomata, että kuinka ne koskevat vain pientä osaa ihmisistä. Tähän on vain yksi syy: universaali ihmisoikeus, joka jättää tilaa vain niille ihmisille, joilla on varaa tai resurssia olla universaaleja ihmisiä. Lisäksi päätös on tehty aina demokraattisesti, eli lähinnä suvereenin omaista päästä. Ihmisoikeudet ovatkin eräs sellainen raja, joka tulee välttämättä globalismissa vastaan, sillä ihmisoikeuksissa ei haluta tippaakaan ymmärtää ihmisiä, vaan ihmiset kätketään ihmisoikeuksien muurin taakse. Loppujen lopuksi ihmisoikeudet tuhoavat yhteisöllisyyden, paikallisuuden, erilaiset ilmiöt, massaliikkeet ja lopulta ihmisyyden.

Miten ihmisoikeuksia edes periaatteessa voidaan muotoilla? Jos ne todella ovat luonnollisia ja automaattisia, niin miksi niiden tulisi olla kieltomuotoisia tai pakotettuja? Luonnollisuuden tuntuu määräävän aina joku välittämättä ”toisista”, jolloin luonnollisuus on eräs vakavimpia pahan vallankäytön muotoja. Olipas lempeästi sanottu. Luonnollisen käsitteen avulla ihmisoikeuksien polkeminen tietyiltä ihmisiltähän on oikeammin natsismia.

Onko ihmisoikeuksissa kysymys kansainvälisestä turvallisuudesta? No ei varmasti! Loppupeleissä ihmisoikeuksilla turvataan ”kansainvälistä omaisuutta”, eli omaisuutta, joka on yleensä ryöstetty, käytössä vain harvoilla tai jolla voidaan hallita muita. Tämä hallitseminen ja ryöstö on kansainvälisen omaisuuden perustana ”kansainvälisen hallinnon” ”perusoikeus” jolla suojataan etuja, joista harmittavan harva koskaan voi nauttia tai edes hyötyä.

Voiko tiedollisesti yhteinen maailma olla askel kohti ihmisoikeuksia? Näin tietysti ainakin periaatteessa on, mutta tämä haiskahtaa vahvalta utopialta. Se nimittäin edellyttää:

1.      ensinnäkin että ihmiset haluaisivat ymmärtää toisiaan. Tämä nyt ei tapahdu esimerkiksi ihmisoikeuksien tapauksessa tai isojen öljy ja kaivosyhtiöiden tapauksessa.

2.       Toisekseen se edellyttää, että kaikilla on jokin keino saada yhteistä tietoa. Mikä olisi sellainen informaation levitysmuoto? En kyllä keksi mitään.

3.       Kolmanneksi se edellyttää sellaista ilmaisun tapaa, jonka kaikki ymmärtävät, eli universaalia kieltä. Universaali kieli on kuitenkin tunnetusti järkyttävän ongelmallinen.

4.       Neljänneksi se edellyttää jotain yhteistä tarkoitusperää tai käytännöllisyyttä johon jokin tieto voidaan sovittaa. Mikä on sellainen käytäntö, jota kaikki ihmiset universaalisti harjoittavat? En kyllä keksi, enkä pidä realistisena sitä, että universalisti ihmiset pyrkisivät tekemisellään johonkin samaan päämäärään.

Kaikki näistä neljästä kohdasta ovat käytännössä mahdottomia. Ehkä ymmärrys siitä, ettei ole mahdollista julistaa ihmisoikeuksia ja pyrkimys ymmärtää muita ihmisiä on ensimmäinen askel kohti todellista ihmisoikeudenmukaisuutta. Muiden ihmisten ymmärtämisen pyrkimys näkyy kyllä ympärillä, mutta tätä pyrkimystä valitettavasti piilotellaan ja rajoitetaan jos ei suoraan kielletä. Pyrkimys ymmärtää toista on usein erittäin kevytmielistä ja jonkun abstraktin asian avulla käsittelyä, eikä tällöin ole mitään ymmärrystä toisesta ensisijaisesti.

Henrik Villanen